Vinny's Diary

Kultakala, Kalajoki 8.5.2009

Neitsyyden menetys oli käsillä, kun lähdettiin kiitään Oulusta kohti Kalajokea parilla kaaralla, soittovehkeet peräkärryssä. Ainakin meitsiä jännitti, kun olin lukenu Happoradion laulajan Aki Tykin keikkapäiväkirjasta vähän etukäteisfaktaa kyseisestä Kultakala-mestasta. Tuopit oli lennelleet, ja posse ei ollu diggaillu kovinkaan vitusti Happoradion ei-niin-äijämäisestä musasta. Meitsin unisex-kampaus ja kirkkaansiniset pillifarkut saattaisivat siis olla liikaa Kalajoen karskeille vakiobilettäjille. Joka tapauksessa pienet jännärin rippeet alkoivat karista soundcheckissä, kun miksaajamme nimeltään Laitela väänteli volat kaakkoon jo heti kättelyssä, ja ainakaan ei jääny epäselväksi kuullaanko styrkkareista omaa settiä illalla H-hetken koittaessa.

Rockperryn Mike – rakas managerimme – oli hoitanut hommat putkeen, joten maittavan wieninleikesoosin jälkeen saatiin avaimet kahteen siistiin mökkiin, joista päätimme yhteistuumin valita toisen illan fiilistelymestaksi. Mögessä hengaillessa ja keikkakamoja vaihtaessa fiilis nousi aivan vitun kattoon, ja meitsi äityi treenaamaan Mike Monroe -jalkakikkoja, kun taas Roxxxie Traxx ja Randy keskittyivät kovempina jätkinä Moottoripyörämurhat-dokkarin seuraamiseen Jimiltä sekä bissen lipittelyyn.

Kurvattiin tilataksilla (joka soitettiin tyyliin 100 kilometrin päästä) Kultakalan kulmille ja tsiigattiin, että myös Kalajoki oli saanut sanaisen arkkunsa auki, ja kaiken ikäistä tyyppiä hengaili baarin terassilla ja sisäpuolellakin. Oltiin saatu myös muutamia rakkaita vieraita Oulusta – thank God – joten aivan tuntemattomille naamoille ei tarttenu neitsyyttä menetellä. Hommattiin parille frendille vielä backstagella wieninleikkeet, ja after that – SHOWTIME. Tosin meitsin oli pakko käydä heittään vielä jännityskepillinen samaan aikaan, kun jäbät jammailivat jo Smoothtalkerin alkuriffejä.

Keikka vilisti ohi melko nopeesti, ja saatiinpa muutama heebo bilettään tanssilattiallekin. Laitela vilkutteli toinen silmä ummessa peukkuaan miksauspöydän takaa. Kaks sekuntia salista poistumisen jälkeen backstagella huomasin, että korvat soi niin perkeleesti, ilmeisesti johtuen Laitelan avokätisestä volyymien käytöstä. Tyyppi tuli heti kertoon meille terveiset, että Kalajoella ei olla nähty yhtä hyvää keikka sitten 80-luvun. Loistavaa! Vähän toisenlaista palautetta saatiin baarin keittiön tytöiltä tyyliin: ”Varmaan ihan hyvin veditte, mutta vittu ku kattilat lenteli seiniltä, kun tuli niin saatanan lujaa”.

Ekan gigin jälkeen oli energyt niin lopussa, että vedettiin viivana takas mögelle, jossa pikaisen saunan ja yhden Sol-bissen jälkeen goisaaminen oli ainoo ratkaisu. Ainut, mikä häiritti, oli Johnny-boyn yökledjut. Miten vitussa jäbä voi hengailla pääkallolippis päässä nukkuessaankin?

 

Ykän pub & Kuusisaari, Oulu 29. – 30.5.2009

Parin viikon aikana, Kalajoki-ekskursion jälkeen KC oli supertehokas. Duunailtiin uusia biisejä ja reenattiin tuplaviikonloppua varten, joka tosin varmistui tuplaksi vasta viime tingassa, kun Ykä toivotti meidän tervetulleeksi maineikkaaseen mestaansa paria päivää ennen varsinaista keikkapäivää. Soundcheckit ja muut säädöt sujuivat kunnialla Ykän jaellessa tiukkoja tipsejä

”Mitä vittua nää paukutat niitä rumpuja, ku joku mielisairas?” -tyyliin. Välinerumban jälkeen tungettiin koko jengillä Randyn loisteliaaseen luksustaloon chillaamaan iltaa ja yötä odotellessa. Röökiä paloi ja Voicen 100% Rock jytisi taulutelkusta.

Oltiin ajateltu vetää gigi vähän salassa, koska mainostettiin seuraavan päivän Kuuskan keikkaa Knockout Cocktailin ekana Oulun esiintymisenä, mutta Forumista sun muista pystyi bongaamaan asian oikean laidan. Keikka alkoi ajallaan, ja possea oli rynnännyt mestoille salassapitovelvollisuudesta huolimatta ihan siististi. Säädöt ja fiilis oli kohdillaan, joten voi sanoa, että Ykä hoidettiin kunnialla, vaikka seuraavan päivän Kuuska-rumba olikin jo kaikilla mielessä. Meitsi veisteli soiton tauottua melkein suorilta goisaamaan, vaikka osa jengistä jäi vielä roikkumaan aurinkoiseen yöhön.

Kuusisaari on mesta, josta melkein kaikki oululaiset nuoret soittajaskidit unelmoi ajatellessaan coolia esiintymispaikkaa. Varmaan kaikki kirkkaimmat suomalaiset artistit ovat siellä skulanneet, joten fiilis oli katossa syystäkin. Saatiin lämppäriksi Heimia ja Pisara, joiden kanssa marssittiin soundcheckiin Kuuskan paviljongille, jonka ympärystä kuhisi lippalakkipäisiä, räkänokkaisia pikkutenavia ja niiden läskejä isiä 60-luvun hattarat kädessä. Kuusisaaressa oli siis myös tivoli.  

Cocktailin checkaus näytti myöhästyvän, joten marssittiin Motorcycle Johnnyn kanssa Tuiran Lidliin hakeen parit Solit ja jotain helvetin neljän juuston pakasteslaisseja. Soundcheckin aikana kävi selväksi, että kamojen puolesta on tulossa tuskainen ilta, sillä esimerkiksi meitsi ei kuullu omia vokaaleita paskan vertaa, ja muutenkin soitto soundas siltä, kun se olis tullut sellasesta 40-luvun vitun torvi-radiosta. Pakko oli lähtä vetään, vaikka selvyyttä soundeihin ei missään vaiheessa tullu. No – vitunko väliä: koulujen loppumispäivä, 30 astetta heatia ja paljon tyyppejä tulossa meitä tsiigaamaan.

Ite daivasin edelliseltä illalta tuttuun osoitteeseen, Napalm Rainin huvilaan keltasissa pillifarkuissa ja pinkissä surffipaidassa. Bileet oli jo käynnissä, ja ulkopaljussa lillui karvaisia äijiä aina NHL-staroista lähtien. Hengattiin vähän aikaa Randyn kans seassa, ennen kuin päätettiin yhdessä tuumin dallailla aliskan kautta Tuiraan ja siitä muutamat sadat metrit Traxxxin viihtyisään luukkuun. Viihtyisän siitä tekee se, että vittu jäbä on joku vitun siivousfriikki! Ei uskois niin karvasesta kaiffarista. Meikä iski kerran lihapasteijaa huiviin sen kämpillä ni vittu äijä kielsi käyttämästä lautasta, ettei sitä tartte tiskata, ja kaupan päälle mut haukuttiin vielä syöttöporsaaksi, ku vittu lattialla oli joku ¼-jauhelihamurunen. U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A.

Oli tarkotus hengata bändin jätkien kans keskenään, mutta sehän melkein räjähti käsiin. Tyypit sieltä toisista bileistä alkoi tiputella Traxxxille yks kerrallaan, ja tupa oli jossain välissä täynnä. Paineltiin taksilla Kuuskaan, kun Heimia oli lopettanu jo ajat sitte, ja Pisaran settikin oli jo reilusti yli puolen välin. Rockperry spiikas meidät lavalle, jonne Traxxx tykitteli venäjän miliisin univormu päällä ekana, ja meikä tiikerikarvaliivi päällä vikana.

Ekat biisit meni aika fiilareissa, kun jengi danssaili ja hyppi lavan edessä kunnolla. Meikä ei kuullu edelleenkään mitään koko keikan aikana, ja ilmeisesti myös yleisön puolella oli vaikeuksia erottaa soundimaailmasta paljoakaan. Joka tapauksessa meininki oli alusta loppuun asti extremeä. Wegster meinas tiputtaa mikkistandinsa alas ainakin kolmesti, mikä nauratti meitsiä kovasti. Tsiigailin, että järkkärit oli myös innokkaita, kun tyyppejä heiteltiin ulos salista oikein olan takaa. Vielä viimisen biisin aikana joku repi meitsin dimangikorviksen vittuun – ainut asia, mikä koko viikonlopussa jäi harmittaan. Gigin jälkeen otettiin pakolliset hengailut terassilla tuhansien tuttujen kans, josta lyhyehkön Amarillo-visiitin jälkeen vedin kotona rokkibyysat ja muut vetimet pois päältä pizza toisessa kädessä, klokun näyttäessä vähän yli viittä aamulla. 

Levi24 & Hullu Poro 12.6.2009

Parin viikon tauon aikana KC pysyi tiukkana reenaamisen ja uusien biisien duunailun suhteen. Seuraavan EP:n sävy alkoi pikkuhiljaa valottua hiukan erilaisempaan suuntaan varsinkin lauluosuuksien suhteen. Knockout Cocktail sai kesäkuun alussa ehkä ekat grungesävytteensäkin.

Anyway – Leville lähdettiin tykittään kahden auton voimin. Roxxxie kurvaili pakettiautoa, jonka perässä myös lojuivat soittokamat, ja Johnny-Boy luonnollisesti tykitteli omalla valkoisella farmarimallillaan. Jäbä oli myös tilannut jostain vitun postimyynnistä Gobran levyn jostain vuosien takaa, ja äijä ei saanut tarpeekseen albumista koko helvetin matkan aikana. Messissä remmissä oli myös Johnnyn frendi Jopo, joka osoittautui hyväksi tyypiksi kaikin puolin. Meitsi päätyi levyttelemään takapenkille yliopistolla naamaan vedettyjen pihvien rauhoittamana.

Mike Rockperry hoiteli heti Levin alppikylässä majoitukset sun muut meiningit kohdilleen, joten päästiin hengaileen siistiin alppiasuntoon aivan Levin keskustaan. Randy ja Roxxxie vittu melkein roikkuivat toistensa kurkuissa, kun eivät saaneet haluamaansa bunkkaa – vitun pellet! J Lyötiin volat nuppiin ja jäbät hengas saunassa, kun meitsi jammaili Napalm Rainin akustisella Oasiksen Talk Tonightia ja Traxxx tsiigaili mun iPhonen Youtubesta paskaa Sparzanzaa. Päädyttiin kuunteleen toisen oululaisen bändin, George Double Usen gigiä Hulluun Poroon, mutta ekaks saatiin kuunnella väsyneen pyöräilijäheebon valituksia liiallisesta musasta. Niin siis mehän soitettiin pyöräilytapahtumassa, mutta vähän respectiä bilekansallekin, hei äijä!

Lauantaina vaihdettiin nurkan taakse hotelliin, jossa meitsi jakoi roomin Roxxxien kanssa. Roudattiin kamat nopeesti iltaa varten, syötiin ja käytiin shoppaan vähän kamaa keikkoja varten – muun muassa meitsille pinkki tamburiinihanska! Sit iltapäivä meni partsilla hengailuksi, kun arska mollotti ihanasti ja ulkona tarkes ilman paitaa. Eka keikka piti hoitaa, ja käppäiltiin Levin Zero Pointin eteen lavalle, jossa setin piti alkaa. Se alkoikin, mutta ainakaan henkilö-vitun-kohtaisesti en kuullut lauluista yhtään mitään – sama muuten toistui illan keikalla. Possea ei ollut tsiigaamassa kovinkaan paljoa, ja suurin yleisö taiskin olla lavan ohi kiitäneet pyöräilijät, hah! Toivottavasti ees Hit’n Ran by Love sai tyyppien maitohappojalkoihin vähän svengiä.

Loppuilta vierähti taas parvekkeella sekä meitsin ja Roxxxien huoneessa, josta näytti tulleen virallinen bilemesta. Fiilisteltiin Gunnareita ja Mötleytä, kun muitakaan levyjä ei ollut messissä. Meikä tikkas kaikkee liikkuvaa, ja meinas myös lähtä ääni, kun jammailtiin stygejä etukäteen hotellihuoneessa. Huudeltiin vielä George Double Usen heeboille kerrosta alemmalle parvekkeelle jotain juuri ennen keikkamestoille siirtymistä. Soundcheck tehtiin alta neljässätoista sekunnissa, jonka jälkeen seurasi lyhyt vierailu Rampe ja Naukkis -tyylisellä bäkkärillä, ennen kun H-hetki koitti. Toinen keikka oli paha vetää väsyneenä ja vähän vittuuntuneena. Jotku venäläiset jäbät toi meille tarjottimen bisseä akustista 964:a vedettäessä. Kiitti siitä!

Roikuttiin tupaten täydessä Hullussa Porossa vielä valomerkkiin asti, jonka jälkeen messiin lähti sekalaista possea keikkamestalta. Double Usen tyypit toivotti meille hyvät yöt, mutta bileet jatkui Cocktailien toimesta aamuun asti. Yks frendi Oulusta oli sammunu meidän huoneen lattialle, ja meikä heitti vitun paniikissa lipat, kun kömmin takas huoneeseen ja kompastuin siihen ruumiiseen. Aamulla meitsi (tunnin yöunilla) ja Traxxx oltiin ainoita, jotka ryntäs aamupalalle. Vedettiin pekonit sun muut ja lähdettiin herättämään goisaava jengi Ouluun lähtöä varten. Vittu, kun sitä kaiffaria ei saanu sieltä meidän huoneen lattialta millään ylös. Jäbän laattausäänet kaikuu varmaan vieläkin ympäri helvetin Kittilää, sellasella volalla ne sieltä toiletista lähti. J Hyvä äijä se silti on! Käytiin roudaan vielä kamat pakuun ja pikaisen pizza-pick-upin jälkeen vedettiin Ouluun ennätysajassa. Vittu, mikä reissu – siitä alkoikin Knockout Cocktailin viiden mittainen keikkatauko.

Ykän Pub, Oulu 27.11.2009

Viiden kuukauden jälkeen ollaan duunailtu kahdeksan uutta, timanttista biisiä, biletetty ja kaiken lisäks meitsi hengas kuukauden toisella puolen mollukkaa Nepalissa. Nettisivut ja Myspace uudistettiin, otettiin tuoreita fotoja, meidän uutta biisiä Plastic Smilea soitettiin Radio Megalla ja oltiin lehdissäkin muutamaan otteeseen  Henkilövahingoiltakaan ei vältytty, kun muu bändi ajautui harmillisesti törmäyskurssille Wegsterin kanssa useampaan otteeseen. Tästä seurauksena jouduttiin tai oikeastaan päästiin skulaamaan Ykän keikka Timmy Loverin avustamana – ehkä paras mies soittaan meidän biisejä, sillä onhan jäbä ne äänittänyt ja miksannutkin. Tuli kiire, nimittäin Lover kerkes käydä bassotteleen meidän kanssa ennen keikkaa tasan kolme kertaa, mutta ei näyttänyt menoa paljon haittaavan!

Soundcheckin jälkeen tungettiin Rockperryn luukkuun bändin ja vakiofrendien voimin. Käyttöönotettu bisselimitti ennen keikkaa piti jäbät rauhallisina silloinkin, kun Miken styrkkareista jylistivät Velvet Revolver, Megadethin Youthanasia-albumi ja AC/DC:n Back in Black -lätty. Meitsi kehitteli uutta lavalookia Rockperryn kylppärissä, ja muut äijät hengas Rockperryn 11. kerroksen partsilla röökillä, josta on muuten helvetin coolit näkymät koko pahamaineisen Tuiran gheton läpi.

Kurvattiin mestoille Loverin Fordilla, ja Ykän ylpeys pullisteli jo liitoksistaan Knockout Cocktailin vakiofanittajia. Vedettiin Roxxxien kanssa vodaa ennen keikan alkua, ja kun Apocalypse Now -tyylinen intro kajahti ilmoille, oli fiilikset viiden kuukauden tauon jälkeen katossa. Gigiltä päällimmäisenä mieleen jäi ainaskin se, että uudet biisit ovat todellista kick ass -kamaa. Lavalla oleminen oli myös nastaa, sillä viereen sijoitettu monitori takasi täydellisen kuuluvuuden ainakin omalta osalta. Soiton tauottua tyypit halusivat vielä encoren. Paha oli lähtä vetään, kun esim. Voodoo Triggerin sanat olivat totaalisen hämärän peitossa, eikä Timmy tietenkään ollut bassotellut meidän aikaisempia biisejä ikinä. Päätettiin jammailla puoliakustinen versio uuden EP:n Those Right Words -biisistä, mikä toimikin yllättävän hyvin grunge-vivahteineen rauhoittavana lopetuksena hyvälle keikalle.

Kuunneltiin tunnin verran posiitivista palautetta paikalla olleilta ihanilta ihmisiltä, jonka jälkeen meikän ja Roxxxien tie vei vielä keskustaan pariksi tunniksi. Meitsi sai kuulla vittuilua seuraavina päivinä, sillä ainakin Alice In Chainsin uuden levyn sinkkubiisi oli jäänyt koko bilekansan mieleen meikän taukoamattoman kertsilaulun tuloksena. California, I’m fine – SOMEBODY CHECK MY BRAIN! 

Fiona, Oulu 2.12.2009

Fionan alakerta on ainaski meitsille tuttu bilemesta vuosien varrelta, joten sinne soittamaan meneminen tuntui ihan mieluisalta meiningiltä. Päivä häiritsi kaikkia vähän, sillä joka jätkällä oli aamulla duunit hoidettavana. Vedettiin kamat nopeeta treenikseltä Radisson Sas -hotellin lastauslaiturille, ja duunattiin kaikki kohdalleen Pisaran jätkien kans, joiden oli tarkoitus soittaa meitä ennen. Timmy Lover napsautteli vanhana studiovelhona asetukset kohdalleen ennätysajassa, ja pikaisessa soundcheckissä kuulosti siltä, että soundit olisivat tänä iltana varsin erinomaiset. Meikä kurvas Chryslerin parkkiin Oulun torinrantaan, ja dallattiin Tervasoihtuun yhdelle bisselle Johnnyn, Roxxxien ja Randallin kanssa. Heitettiin läppää, ja Randy yritti soitella samalla baarin yläkerrasta meille uutta basistia, ja samalla me muut vittuiltiin vieressä äijän böndemurteesta.

Rockperry oli tilannut meille kaikille pizzat jostain oululaisesta mestasta, joten jumitettiin vetämään slaissia naamaan Fionan takahuoneeseen. Pisara oli aloittamaisillaan, kun meitsi kävi vielä toivomassa dj:ltä David Guettan diskohitin Sexy Bitchin, mikä oli lopullinen naula arkkuun loistavalle bilefiilikselle.

Ainoa, mikä ärsytti, oli yleisön vähyys. Jo Pisaran setin aikana kävi ilmi, että joudutaan ekaa kertaa soittamaan lähes puolityhjälle salille, mutta tämä ei tietenkään saisi lannistaa fiilistä. Meitsi kokeili uuden fledan lavakuntoa vetämällä puolen litran hiuslakkapullon voimin valkoiset hiukseni kattoa kohden pystyyn. Hyvin pysyi. Keikka alkoi, ja porukka väheni entisestään. Soundit olivat ihan ok-tasoa, ja myös lavafiilis oli kohtuullinen. Kaikki paikalla olleet diggasivat, mutta illasta väsyneenä ja yleisön vähyydestä hiukan vittuuntuneena starttasin Chryslerin Traxxxin viimeisten pellin iskujen vielä kaikuessa yökerhon puolella. Jäbät olivat vielä reippaina duunareina roudanneet kamat vittuun keskellä yötä. Sorge bändikaiffarit, ku en ollu auttamassa!

Oulu Finlandia, Kuusisaari 5.12.2009

Kolmas keikka viikon sisällä oli se, mitä jätkien kans odotettiin ylivoimasesti eniten. Käytiin vetään perjantaina pikaiset treenit, jonka jälkeen hengattiin Roxxxien kans Randyn lukaalissa vielä muutaman tunnin. Aamulla vedin nopeesti keikkakuteet ylle ja ajelin treenikselle jo puolenpäivän aikaa. Mike Rockperry otti puhelua, kun roudattiin kamoja. Äijä harmitteli, että kaikki vitun järjestelyt oli menneet down under.

Kun saavuttiin Kuusisaareen kuultiin, että Eventworksiltä luvatut laitteet eivät olleet saapuneet ajallaan eikä niitä oltu asennettu, joten koko soundcheck viivästyisi tunteja. Meidän lisäksihän tapahtumassa esiintyivät Burning Point, Downstone, Tuiran Miliisi, Random Mullet ja Dian, joten kiiretti piti. Kolmen ja puolen tunnin venaamisen jälkeen päästiin vetään puolen minuutin soundcheckki, josta varsinkin Johnny-boylle jäi erinomaisen paskat fiilikset. Äijä ei ehtinyt edes kitaralaukkuaan avata, josta kaiken lisäksi kantokahva meni jostain syystä paskaksi.

Meitsi kurvas Chyslerin parkkiin vakiomestoille Napalm Rainin pihalle, vedin lihapasteijat naamaan ja korkkasin ekan Kozelin. Roxxxie ja Randy tulivat perässä, mutta jäbät olivat vielä unisia tai vittuuntuneita soundcheck-säädöstä tai jostain muusta, joten meitsi katsoi paremmaksi lähtä tsiigaileen musavideoita ja viritteleen tanssimoveja Randallin yläkertaan. Pian seuraan liittyi myös Motorcycle-Johnny, joten meidän kasarifanaattisuuden vuoksi huoneessa kaikuivat mm. Wingerin Seventeen, Yngwie Malmsteen, Autograph, Vince Neil Exposed ja Cinderella. Vitun jätkät katteli maailman tylsimpiä mäkikisoja alakerrassa samaan aikaan.  

Kurvattiin takas Kuuskaan ja alettiin valmistautua keikkaan. Meitsiä huolestutti väen vähäisyys Random Mulletin setin aikana, varsinkin kun normaalisti kyseinen seitsemän miehen jyrä vetää yleisöön melkoisen paljon possea. Kloku ei onneks näyttäny vielä seiskaakaan, joten arvata saattoi, että illalla mestoille skimbailis enemmän tyyppejä. Lauri vitun Tähkä ja Yö esiintyivät samaan aikaan 7000 silmäparille Ouluhallissa, joten tuo paska tapahtuma todennäköisesti söisi katsojia myös meiltä. Tuiran Miliisin vetäessä omaa settiään paikalle alkoi virrata koko ajan lisää porukkaa – meitsi muuten rakastui ikihyviksi Miliisin biisiin, jossa vedettiin tyyliin ”Tänä iltana Tuirassa ryypätään”. Aivan uskomattoman loistava bändi kaiken kaikkiaan. Roxxxie vilkuili hieman jännittyneenä Miliisin rumpalin edesottamuksia, sillä tyyppi soitteli Traxxxin rummuilla, eivätkä ne olleet ennen paukkuneet samaan tyyliin aidon punkrumpalin intensiivisyydellä.

Random Mulletin jäbät alkoivat olla todellisessa bilekunnossa jo siinä vaiheessa, kun meidän setin piti alkaa 21.15. Äijät tarjos meikälle jekkua, Tervasnapsia sun muita myrkkyjä meitsin viritellessä lavalookkia hiuslakkapullo kädessä, mutta pitäydyin juomien suhteen kuitenkin Calsbergissä. Daivattiin lavalle noin puoli kymmenen aikaa, ja tsiigattiin heti, että meidän loistavat fanit olivat täyttäneet lavan edustan täysin, ja salikin alkoi olla täydempi, joten illasta tulisi ainaskin meidän osalta todella loistava!

Keikka luisti kaikilta osin ehkä parhaiten tähän asti vedetyistä seteistä. Meitsin hyppiessä puolelta toiselle tulin osuneeksi Napalm Rainin kitarankaulaan, jonka ansiosta äijä mulkoili meikää pahalla öögalla, sillä jäbä joutui virittämään koko paskan uudelleen seuraavaa biisiä ennen. Siltikään se ei meinannut pysyä vireessä. Vedettiin yleisön pyynnöstä Voodoo Trigger pitkästä aikaa, jonka keskellä vedin taas kierrepotkulla päin soittajaa – tällä kertaa Timmy Loverin bassoon. Onneksi äijän soitin sentään pysyi jotakuinkin vahingoittumattomana. Encorena vedetty Punk without Love sai frendit vielä viimeiseen kertaan hyppimään stagen edessä. Meitsi toivotteli hyvät yöt yleisölle ja sukelsin innoissani backstagelle bissemuki kädessä – ja enköhän dallannut matkalla seuraavana settiään soittaneen Downstonen kitaristin skeban kaulan päälle, vittu. Kolmas kielisoitin meikän runtelussa illan aikana. Se jäbä oli avautunut meitsistä vielä Johnnyllekin takahuoneessa. Kuulin muuten asiasta vasta seuraavana päivänä, joten sorry näin jälkeenpäin vaan kovasti! :)

Heittelin ylävitoset puolelle salilliselle ihmisiä heti erittäin onnistuneen gigin jälkeen. Hengattiin Kuuskassa tunnin verran, ennen kuin hypättiin Johnnyn kanssa yhden frendin täyteen autoon, ja jossa tyypit vittu huudatti meidän ekan demon biisejä radiosta. Cafe Milou oli jo valmiiksi täynnä possea, ja daivattiin sekaan kossubatteryt ja valkovenäläiset kädessä. Läpänheiton ohessa meikä toteutti jo perinteeksi muodostunutta bileaktiviteettiäni, nimittäin puremista. Ammuin kaikkeen liikkuvaan kiinni kuin vesikauhuinen rottweiler, mikä aiheutti pahennusta, ja muun muassa Roxxxie meinasi kuristaa meitsit, sillä edellisviikonlopulta jääneet puremisjäljet eivät olleet edes vielä parantuneet jäbän olkapäästä. Dallailin sikari suussa pankkiautomaatille huomatakseni, että helvetin kakskymppiset olivat loppuneet koko citystä pikkujouluruuhkan takia, joten no change päästä Oulun kalleimpaan baariin sisään. Voihan vittu – oli pakko vaihtaa funtsailemani tyttöseura takaisin bändikaiffareihin ja muihin Miloun kanta-asiakasposseen ja suunnata tyyppien seurassa nelifemmaan.

Viihdyin tanssilattialla Michael Jacksonin Billy Jeanin ja Smells like teen spiritin aikana kuin eläin. Hengasin frendien kanssa baarin täpötäydessä alakerrassa puolisen tuntia, ennen kuin dallailin McDonaldsin kautta kahta Big Mac -ateriaa lihavampana taksiin tyttöjen kanssa ja vedettiin kämpille levyiksi Facebook-tsekkauksen ja perjantain Salkkari-jakson jälkeen. Katselin naama jumissa iPhoneani, kun Roxxxie otti meikälle koodia vielä kuuden aikoihin, mutta katsoin paremmaksi heittää callia jäbälle vasta aamulla, kun seuraava päivä oli jo pitkällä, ja joulukuu jatkui ensimmäistä päivää tänä vuonna lumisena.

Susiteetti, Oulu 12.2.2010

Keikkatauko oli venynyt jo melkein puolentoista kuukauden mittaiseksi johtuen lähinnä siitä, että jouduttiin perumaan kolme gigiä meitsin helvetin sitkeän, Intiasta hankintun mahataudin vuoksi. Vittu että vitutti. Ehdin jo mainostaa peruttuja keikkoja radiossakin järkyttäviksi live-spektaakkeleiksi, minkä vuoksi odottelin vähän hermostuneena Susiteetin levyjulkkaribileitä.

Soundcheck kesti meikän osalta ehkä noin kaks minuuttia, sillä myöhästyin bussista viritellessäni queen-tyylistä lavalookia kuosiin hieman liian pitkään. Pakkauduttiin Motor-Johnnyn luukkuun, jossa jäbät tsiigaili perinteiseen tapaan Rattin musavideoita. Meitsi oli pahalla tuulella, koska vitun mahatauti koputteli vielä jossain suolistojen uumenissa, OUCH!

Aloitettiin keikka jonkin verran myöhässä gunnari-tyyliin, mutta meininki oli alusta loppuun asti aivan vitun katossa. Lavana toimi mestan tanssilattia, jonka Michael Jackson -tyyliset lattiavalot toimivat aivan loistavasti tunnelman siivittäjänä. Kaikki kovimmat KC-diggarit olivat tietysti paikalla, minkä siivittämänä meitsi joutui vetämään paidankin pois ja esittelemään Goalla ruskettunutta ylävartaloa koko crowdille. Skulattiin kymmenen biisiä kiitokseks siitä, että posse oli jaksanut tulla mestoille, vaikka tosiaan peruttiin jo etukäteen mainostetut keikat kokonaan. Jälkeenpäin tuntuu, että tuo oli ylivoimaisesti paras keikka tuohon mennessä. Kyseiseltä keikalta löytyy audioklippi-pätkä Nightrain-coverista meidän sivujen media-osiosta.

Susiteetista dallailtiin nurkan taakse Keltaiselle Aitalle, missä mesta kuhisi jo bilekärpäsiä. Hengailtiin Tiger L.A:n kans parikymmentä minsaa baaritiskillä, kunnes meikä häippäili Kaarlenholviin, jossa loppuilta kului parhaiden kaiffareiden kans dancefloorilla ja ikkunalaudalla tanssien. Bileiden jälkeen yllätti nälkä, jonka meitsi tyydytti tuttuun tapaan kahdella big mac -aterialla, minkä jälkeen kenestäkään ei enää kuulunutkaan mitään. Näin tosin vilaukselta Roxxxien spiikkailevan Rotuaarilla jonku tytön kanssa, hah! Vedin taksilla kotiin, jossa loistavan fiiliksen kruunasi MTV Finlandin After Hours -musavideoputki. AWESOME!

 

Casa, Kiiminki 26.12.2009

Kinkun sulattelun oli tänä vuonna määrä tapahtua live-esiintymisen merkeissä kiiminkiläisessä Casa-ravintolassa. Keikalla oli myös tarkoitus esitellä meidän uus basisti Tiger L.A, joka tuli korvaamaan aikaisemmin lähtenyttä Wegsteriä – Timmy Loverhan oli meidän messissä vain väliaikaisena ratkaisuna. Kurvattiin treenimestoille vasta kuuden aikaan illalla, vedettiin pikainen lämmittely, jotta Tigerkin sai pientä esimakua meidän setistä. Jäbä oli nimittäin treenaillut bassottelua omatoimisesti edellisen viikon.

Ajeltiin Kiiminkiin Motor-Johnnyn fancyllä Fordilla, ja paikan päällä Pisaran tyypit odotteli jo kylmissään ja hermostuneena. Soundchekin jälkeen saatiin pizzaa naaman eteen. Roxxxie ja Mike Rockperry suuntaili slaissit kädessä jonnekin yksityisbileisiin, kun taas meitsi jäi Johnnyn, Randyn, Tigerin ja Pisarassa soittavan Timmy Loverin kanssa hengaileen bäkkärille. Virittelin iPhonen irtokaiuttimista cooleja soundeja aina Alice In Chainsista Mikaan, ja fiilis nousi kattoon.

Pisara veti erittäin tiukan setin, ja sen coveribiisit siivittivät tyypit lavan edessä melkein lentoon. Meitsi oli vähän hermostunut kuulijakunnasta, sillä posse ei näyttänyt perinteiseltä streetrock-yleisöltä. Keikka alkoi ajallaan, mutta jouluruoat tais painaa kaikkien jätkien massuissa vielä, sillä vedettiin ehkä kankein keikka tähän mennessä. Osittain syyksi voi myös laittaa sen, että soitettiin jo kuudetta keikkaa lyhyen ajan sisällä, ja kaikki tsiigailivat jo tuleviin biisinkirjoitussessioihin ja ennen kaikkea tulevaan kuukauden lomaan, jonka allekirjoittaneen oli määrä viettää Intian heatissä. Siistiä! Meitsi karkotti vielä osan tyypeistä helvettiin lavan edestä suihkuttamalla Expensive Perfumen välikohdassa jotain saatanan ilmanraikastesuihketta possen naamalle. Hyvä idea, ei ollut vissiin kovin expensive! J

Joka tapauksessa bileet käynnistyivät vasta keikan jälkeen. Tultiin yhden frendin kyydillä Randyn, Tigerin ja Roxxxien kans bäkkiin Oulun keskustaan Iron Maidenin Best of the Beastin soidessa. Tiger L.A esitteli taustalaulajan taitojaan vetämällä Bruce Dickinsonin vokaaleiden päälle uskomattomia stemmoja. Keskustassa napattiin valomerkin jälkeen taxi ja paineltiin vitun massiivisille privaattijatkoille. Randy häippäili jossain vaiheessa aamua, ja meitsikin jonkin aikaa jäbän perästä. Käynnistettiin uusi vuosikymmen rytinällä. Meikä löi muuten kaikkien aikojen biljardilyönnin siellä bailuissa: se vitun pallo pomppas kulmapussista täysillä ilmaan ja lensi suoraan baaritiskiä kohti ja losahti melkein Maya Paakkaria tauluun. Onneksi sillä oli läpänheitto kesken, eikä se huomannut koko lyöntiä. ;) Ei niistä bileistä sen enempää.

Lentävä Lautanen, Oulu 18.12.2009

Keikkaputki sai jatkoa Lentävän gigillä viikkoa ennen joulua. Meidän lisäksi samaisessa baarissa tykitteli kaks muutakin bändiä. Tarkoituksena oli vetää kaksi settiä illan aikana. Duunailtiin soundcheckki kohtalaisen nopeasti, ja jäätiin hengaileen vielä hetkeks baarin puolelle bisseä ja nachoja kiskoen.

Backstagella alkoi bileet jo hyvissä ajoin ennen meidän ensimmäistä vetoa. Schladdibreakersin tyypit hengaili meidän kanssa melkein koko illan ja fiilis oli katossa. Ensimmäisestä livesetistä jäi mieleen lähinnä vittumainen mikrofoni. Kesken Plastic Smilen se vitun mikkipiuha irtoili koko ajan, kunnes se meikän kiihkeesti danssailessa lensi kokonaan vittuun just ennen laulusäkeistöä. Randy tönäisi mulle oman mikkinsä, kunnes sain johdon takaisin paikoilleen. Roxxxie paukutteli kannuja koko illan ajan melkein lavan ulkopuolelle eristetyssä kopperossa, johtuen lähinnä äijän massiivisesta voimankäytöstä peltien suhteen. Oli hauskaa tsiigailla sinne jäähyboxiin ja kuvitella Traxxxia yksinään sen helvetillisen melun keskellä.

Ei poistuttu meidän settien välillä minuutiksikaan ulos bäkkäriltä, vaan jatkettiin läpänheittoa ja lavalookin duunailua. Kun meidän toisen setin oli tarkotus alkaa Lentävä Lautanen pullisteli jo liitoksistaan, ja pihalla odotteli possea jonossa uskomattoman kovassa pakkasessa. Fiilis oli jälleen loistava, tosin se saatanan mikrofonin johto lenteli taas helvettiin, mutta mitäs tuosta. Johnny Boy valitteli keikan jälkeen, ettei jäbä uskaltanut liikkua ahtaalla lavalla milliäkään, kun meikä jamitteli äijän nenän edessä hullun näköisenä. Taisin tönäistä Randyn kitarankaulaa taas jossain vaiheessa, mutta soiton tauottua jäbät lähti joululomille hyvissä fiilareissa.

Jumitettiin backstagella vielä pari tuntia, vaikka gigiä tsiigailemassa olleet kaiffarit soitteli taukoamatta tyyliin: ”Missä helvetissä te nyt pyöritte - vitun vaudilla nyt baarin puolelle sieltä, pellet”. Pyydettiin myös muutama luottofrendi meidän bäkkäribileisiin messiin, kunnes hypittiin koko jengillä Oulun yöhön.

Park 57, Oulu 11. 12.2009

Perjantai oli meitsin synttäripäivä, joten odottelin illan bileitä aamusta asti. Kurvattiin Tuiraan pizzalle illan suussa, jossa sain kuulla, että pari viikkoa pienelle posselle järjestelemäni bailut oli peruttu. Yhtäkkiä meitsin silmät sidottiin, ja mut vietiin autokuljetuksella Park 57:n, jossa tajusin, että mulle oli järkätty massiiviset ylläribileet. Aivan maagista! Paikalla oli baarillinen parhaita tyyppejä, ja kaiken lisäksi lava oli katettu Knockout Cocktailin soittimilla, joten meillä olis luvassa kiihkee liveveto parhaille kaiffareille illan pimenevinä tunteina.

Keikka oli menestys, vaikka soitettiinkin hiukan normaalia lyhyempi setti. Encorena käytiin skulaamassa vielä Nightrain, mikä kirvoitti massiiviset hikipisarat Roxxxien karvaisille kasvoille. Paikassa pystyi nappaileen Vinnie Alabama -drinkkejä, dj soitteli meitsin lempparibiisejä, ja koko mesta notkui superherkullisista eväistä, joten voiko parempaa iltaa toivoa. Meitsi viihtyi myös dancefloorilla etenkin Ray Parker Jr:n Ghostbustersin tahtiin, kun taas Motor-Johnny, Roxxxie ja Randy ramppasivat enimmäkseen röökillä. Timmy Lover hävisi keikan jälkeen omille teilleen.

Napattiin taksi joskus puolenyön jälkeen ja tungettiin täyteen pakattuun 45 Specialiin, jossa notkuttiin valomerkkiin asti sumeissa tunnelmissa. Jonathan Lee heitti meille baariin jälkeen hyvät yöt, kun taas meitsi hyppäs Roxxxien kanssa samaan taksiin, josta meitsin matka vei privaattijatkoille, ja Traxxx häippäsi seurueineen motskaritalleille. Täydellisesti sujuneiden, pitkien jatkojen aiheena oli lähinnä Beach Boys sekä muita erittäin syvällisiä ajatuksia, joista meitsillä ei suurempia muistikuvia ole. Vielä kerran kiitos huipusta illasta kaikille messissä olleille. Oli siisteintä ikinä!

Yours, Vinny

VINNY'S ADVENTURES IN ASIA

Navankaivelua ja liskonpaskaa

Nyt ois sitten lomailut lomailtu ja tanaan iltapaivalla on aika suunnata kaksi punaista nenaa kohti kotosuomea. Eilen mietittiin asioita, minka takia ei kannata murjottaa kotiinlahdosta, vaikka lampotilanmuutos onkin varmaan joku 100 astetta. Tassa muutamia sellaisia asioita:

- Pleikkari kolomonen
- iPhone
- Aitien ja isien ruuat
- Humus ja kaverit
- Oma pehmea sanky ja takuulammin suihku
- Joulukuusi odottaa olohuoneessa :D
- Laajempi vaatevalikoima
- Marsut
- Syöminen ilman mahataudin pelkoa

Kaipaamaan me jaamme kuitenkin ainakin aurinkoa, stressitonta elamaa, liskoja, ihanaa (!!) ruokaa ja hiekkaa varpaitten valissa ja ihanaa merivetta joka Valtsun mukaan parantaa kaikki sairaudet mahataudista flunssaan.

Palolemin jalkeen istuttiin taksiin ja suunnattiin ihan tyystin eri puolelle koko Goan osavaltiota, suuntanamme rauhallinen rantaparatiisi Pohjois-Goalla, Arambolissa. Rauhallinen ja eteerinen my ass! Arambol osottautui koko Intian kuumimmaksi turistimekaksi ja bilehelvetiksi, jossa hotellit olivat joko taynna tai vuorattu paskalla ja oksennuksella. Hyi! Voitte kuvitella, kuinka paljon vitutti tehda tama huomio kolmen tunnin mahataudissa suoritetun pomppivan automatkan jalkeen. Huumori meinasi loppua jonkun kuudennenkymmenennen rotansyoman hotellin kohdalla, kunnes Valtsu keksi ehdottaa vaihtoehtoista menettelytapaa: taksi alle ja kolmeasataa kauas kiihkeasta Arambolista. No, kovin kauas ei tiemme vienyt, silla pari kilometria etelaan loytyi tosi rauhallinen rantapaikka hyvalla majoituksella Mandremista.

Majottauduttiin siis hippien yllapitamassa Little Nest -hotellissa, jossa saattoi ajanvietteeksi katsella kookospalmussa kiipeilevaa noin satavuotiasta pappaa. Pappa tykkasi meista kovasti, vaikkei raukka osannut sanaakaan englantia. Kova oli silti yritys ja pitkat keskustelut. Hienosta hotellihuoneesta huolimatta huoneessa vieraili jalleen vanha tuttavamme Leif Lisko. Leif oli muuten ihan kunnolla, mutta osoitti mieltaan luikertelemalla kesken paivaa keskelle seinaa paskalle ja kiinnitti limaisella tassullaan paskan natisti seinankoristeeksi. Sika! Mandremista loytyi maailman (kolmanneksi) parhaat evaat, vaikka palvelu oli hidasta ja muutenkin perseesta. Tiesitteko muuten, etta Arambolissa on yksi ruokapaikka, joka mainostaa itseaan iskulauseella "Nothing allowed, lousy service, good food". Rehellisyys maan perii, ainakin herattaa luottamusta tuo paikka!

Ei me silti kokonaan linnottauduttu autiomaahan, vaan kaveltiin rantaa pitkin Aramboliin shoppailemaan ja bilettamaan viimeisena paivanamme Mandremissa. Arambolista tarttui mukaan ainakin sormus ja mahantaydellinen maailman herkullisinta pizzaa. Pizzan herkullisuuden asteesta kertoo esimerkiksi se, etta Valtsu vertasi kyseista kiekkoa jopa legendaarisiin Pentin Pizzoihin! Oho! Syomisen jalkeen lahdettiin etsimaan kuuluisia arambolilaisia trancebileita, ja yhdet loytyikin. Meita alkoi kuitenkin ujostuttaa, joten tanssittiin sitten kuulomatkan etaisyydella baarista tahtien alla rantahiekalla. Ja oli aivan hyvat bileet!

Mandremin seikkailujen jalkeen suuntasimme viimeiseen paratiisikohteeseen tanne Vagatorille. Hotelli oli aivan huippu ja superhalpa ja hotellin ravintolasta sai ihan mielettomia kasvisruokia kaikilla tofuhassakoilla. Voitteko kuvitella, milta Valtsun aamupalamenu naytti? No ette varmaan! Valtsu nimittain pisteli poskeensa pinaatti-tofu-rieskaa ja luonnonjogurttia seka vastapuristettua appelsiinimehua. Valtsun kasvissyojan ura on muutenkin lupaavalla alulla: Valtsu on bongattu syomasta ananasta ja kookospahkinaa! Ja se vielapa tiesi molempien nimet oikein!

Rannat taalla Vagatorilla ei ole ihan rauhallisimmasta paasta. Poikaystavani kidnapattiinkin yhdessa vaiheessa hetkeksi. Puoli tuntia yksin makoiltuani rantatuolissa, aloin epailla Arabianmeren nielleen kumppanini ja suunnittelin jo halyyttavani rantavartioston apuun. Lopulta poika loytyi kuitenkin pelaamasta jalkapalloa paikallisten perheenisien kanssa, hikisena ja iloisena.

Pari paivaa sitten suuntasimme paikalliselle yobasaarille, joka oli ihan sikamaisen iso. Kojuja oli loputtomiin ja aina valissa oli jotain musiikkinaytoksia ja ruokakojuja. Tykkaan basaareilla kaymisesta, mutta mistahan se johtuu, etta naismyyjat ovat tosi paljon ikavempia asiointikavereita? Yksikin nainen otti mua kadesta kiinni ja kirjaimellisesti rukoili mua ostamaan mita tahansa sen kojusta, ettei ensimmaisen asiakkaan ohikavely tuottaisi huonoa onnea loppuillaksi. Aika ahistavaa!

Olen kaynyt reissun aikana kahdesti hierojalla. Toinen hierojaseta oli tosi irstas ja allottava! Kipeita lihaksia sita ei juurikaan kiinnostanut hieroa, mutta in tuntumasta ja "rintalihaksista" senkin edesta. Hierontaan kuului muun muassa navan kaivaminen. Onneksi se nyt ei sentaan tarvinnut usuttaa Valtsua tappopolulle, vaikka se sinne oli mielellaan lahdossakin. Paatin, etta haluan reissun aikana viela kunnollisen hieronnan ja menin eilen taalla Vagatorissa selan syvakudoshierontaan. Oli tosi hyva ja tehokas mutta musta tuntuu, etta se mun hieroja saattoi olla oikeasti sika. Se huokaili, ahki ja puhki ja pari kertaa jopa royhtaisi kuuluvasti samalla, kun kaveli mun selkani paalla. Parempi aito sika kuitenkin kuin hiplaava sika!


No, mutta viimeinen haaste lomareissullamme on loytaa koko loman arvoinen ruokapaikka viimeiselle juhla-aterialle.

Nahdaan parin paivan paasta, amigos <3

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Kaljaa ja kokista kannykanvalossa

Agonda oli tahan asti paras ranta, missa oon koskaan ollut. Viimeiset paivat tosin olivat niin hiljaisia, etta teki jo mieli vahan actionin pariin. Paatettiin jattaa maailman parhaat lihapadat ja Silent Wawesin rantamokki taaksemme, tosin ensiksi jouduimme selviamaan viimeisesta yosta kera limaisen rotan, hiiren tai muun hampaitakalisuttelevan hirvion. Valilla kuulosti silta, etta se siimahanta olis meidan repussa, valilla patjan alla tai etta se kavis omin toimin suihkussa meidan pikkuruisessa "vessassa". Ei loytynyt. Aamulla ajeltiin sitten muutama kilometri Palolemiin, kuulema maailman parhaalle rannalle - kuulema.

Palolem ei ole sita, mita odotettiin. Ranta on puolet lyhyempi kuin Agondassa, ja se on aivan tupaten taynna auringonpalvojia, myyjia, sisaanheittajia jne. Toki maisemat ovat hienot. Pienen hotellitsekkauskierroksen jalkeen paadyttiin rauhalliseen intialaistyyliseen mokkikylaan, josta otettiin pieni talo 6 euron hintaan/yo. Meitsi tykkaa! Aivan kuin astuisi Mahatma Gandhin kamppaan, kun tulee ovesta sisaan.

Pari paivaa on taas kulunut rannalla makoillen, uiden ja tehden ei mitaan. Eilen otettiin molemmille hennatatskat ylaselkaan. <3 Nyt siina killottaa liskon kuva, joka toivottavasti ei johda sen lajitoverien laajamittaiseen invaasioon oisin. Kuukauden paasta kyseinen elukka kuulema haviaa luonnollisen poistuman kautta liskojen taivaaseen, ja tekee jalleen meista taysin luomuja suomalaisia. Tatskaepisodin, auringonlaskun ja meikan loppumattoman simpukankuorien keraamisen jalkeen pujahdettiin takaisin aasialaiseen kotiimme, jonka kuistille tilattiin ihanan uu-uu-romanttisesti kaljaa, kokista ja goalaiset masala dosa -evaat. Ruoat tuli, mutta sahkot lahti, joten evastettiin sitten kannykanvalossa. Myohemmin illalla ystavamme rotta palasi mestoille, ja tsiigaili kuulema kattoheinissa moyryamisen ohella ihanaa Eekkua paasta varpaisiin ennen poistumistaan meidan omaan pieneen ulkoilmakylppariimme. Kun pistaydyin yolla kusella, rotta oli puolestaan poissa, mutta vesiastian valittomasta laheisyydesta bongasin kaksi nyrkin kokoista, kurnuttavaa liskonpoikasta. Se oli varmaan niiden tatskojen ansiota.

Kun paastiin elainten makuun niin pakko viela kertoa kukosta, joka ei noudata kukkojen yleisia kayttaytymisnormeja lainkaan. Eilen illalla se vitun paskiainen aloitti loppumattoman "Kukko kiekuu" -mantran jo auringonlaskun jalkeen - EI SIIS AAMULLA - niin kuin sen kuuluisi tehda. Auringonnousun aikaan se homo oli hiljaa, mutta palasi mylvintoineen aamulla herattaen taas koko naapuruston. Kiitos! Erika muuten haluaisi elaintenystavana taalta mukaansa yhden todella spesiaalin koiran. Keksin sille nimen Pummi, koska se on maailman ystavallisin ja julkein hurtta, jonka olen elaissani nahnyt. Se ei tarkoita kellekaan pahaa, se vaan haluaa ystavystya kaikkien elollisten olioiden kanssa, mutta kukaan ei silti ala sita. Eekku juotti sille kadesta vetta, kun se oli saanut pahan auringonpistoksen. Se on meidan oma rantadogi. Sitten joku karatemestarin nakoinen ilkea tarjoilija heitti sen tyypin paalle vodaa, joka sai meitsin sisaisen ninjan heraamaan. Jos olisin jo kaynyt Turtles-koulutukseni loppuun, olisin vetanyt sita ilkeaa setaa vitusti pataan. Pelle!

Nyt aamupalalle ja sen jalkeen takaisin ainoan aktiviteetin pariin - nimittain auringonottoon. Huomenna palataan hiljaisuuden pariin Pohjois-Goalle ja tsekataan Arambol. See ya!

-Winnie the Lizard-

torstai 7. tammikuuta 2010

Chillaa meidan kanssa!

Nyt on kylla hiljaista kaukaisella itarintamalla, silla me ei olla tehty MITAAN! (Sori graduohjaajani Harri, jos satut nakemaan taman). Paitsi etta luettuani 4 kirjaa loppuun tanaan minun oli pakko alleviivata lahdeaineistostani noin 5 adjektiivia, kunnes paatimme Valtsun kanssa lahtea kylille etsimaan frisbeeta ja surffailemaan netissa keskipaivan polttavaa aurinkoa karkuun.

Muutaman paivan keskeisimmat toiminnot ovat olleet:

- Syominen
- Makaaminen
- Kyljen kaantaminen palamisen estamiseksi
- Syominen
- Palovammojen hoitaminen auringonlaskun jalkeen
- Karpasten pyydystaminen
- Makaaminen hyttysverkon alla
- Hyttystenpuremien raapiminen aurinkotuolissa
- Afrikantahden pelaaminen
- Lintujen nokkiman lehman saaliminen ja pelastusyritykset
- Syominen, syominen, syominen!

Tama Agonda on tosiaan juuri sita, mita tanne tultiin hakemaan: rauhallinen. Ei nay kaupustelijoita, ja taalla muutamat rohkeat tytsyt jopa haalivat itselleen tissirusketusta, mika muilla rannoilla saisi aikaan varmaan vahintaan mellakan. Voin siis suositella niille, joita huumekuninkaiden yllapitamat bilebiitsiparatiisit ei niin hirveasti houkuttele.

Valtsu vuokrasi lasten surffilaudan eraasta kojusta (jossa muuten ihan todella myydaan ihan kaikkea – oikeasti!) vain huomatakseen etta myos meri on Agondassa niin ylettoman rauhallinen, etta surffilauta toimi lahinna mun selanrusketustarkoituksessa uimapatjana Arabianmeren rannikoilla.

No, mutta eipa sita kannata tyhjasta repia kilometrin mittaista raporttia. Tyhja ei kuitenkaan tarkoita tylsaa vaan ihanaa lohoilya ja aivojen relaksoitumista. Koska se on ihan varmaa, etta astuessani Suomen maan kamaralle parin viikon paasta saan varmasti vahintaan stressihalvauksen opiskelujuttujen takia. Tutkimuksen historia -kurssin viimeiset deadlinetkin paukkuu joskus maatessani rantahietikossa, mutta siita en suostu viela stressaamaan.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Rannan kuninkaat

Yo yo yo!

Uuden vuoden paivaan meitsi heraili virkeana. Syy tahan oli se, etta tiesin saavani maailman parhaimman aamupalan noin puolen tunnin paasta silmien aukaisemisesta. Nimittain masala dosan. Kyseessa on lettukuoreen kaaritty perunakasvismaustesetti, joka hakkaa kaikki vitun continental ja english ja scottish breakfastit mennen tullen ja palatessa ja viela lahtiessaankin. Evastamisen jalkeen uskaltauduttiin paikallisbussiin, silla ollaanhan me jo Nepalin koitosten jalkeen varsinaisia kehitysmaabussikonkareita. Kyyti maksoi 5 senttia ja VOIN KERTOO, etta se oli ahtaudestaan huolimatta Koskilinjoja maukkaampaa.

Bussi heitti meidat yhdelle Goan rannoista, tosin varmaan pienimmalle sellaiselle. Kaupunkiranta pullisteli kylla turisteja, mutta yksikaan niista ei ollut valkoihoinen. Tama johti siihen, etta vedesta vyoryi porukkaa ottamaan kuvia meista valkoisista mursuista. Aluksi tama oli hauskaa, mutta kun se toistui viela myohemmin Colvallakin, todettiin sen olevan erittain arsyttavaa. Kuitenkin Miramare-niminen ranta oli se mesta, jossa dippauduttiin ekaa kertaa Arabian mereen. Vesi oli lamminta kuin linnunmaito. :)

Toinen ja viimeinen ilta Panjimissa kului paikallisessa pikaruokaravintolassa (helvetin herkullisessa sellaisessa) seka joenvarsiristeilylla hengaten. Risteily ei ollut sellainen rauhallinen Turkansaari-Vartto-paskaristeily, vaan aito ja oikea BILERISTEILY! Intialaiset Bollywood-amispopit jylistivat tuhattakuuttasataa desibelia, ja paallimaisena kruisailulta mieleen jai loppumattomine dancemoveineen bilettanyt keltapaitainen miesmatkustaja, joka paihitti irstaudellaan Suomen kuuluisimman munanheiluttajan Mr. Lotharin satanolla. Ei se alasti sentaan ollut, johtui varmaan naisista ja lapsista - tai miehista.

Panjimista pummattiin taksi Colva Beachille viidentoista euron hintaan. Kirjauduimme sisaan aivan rannan valittomaan laheisyyteen isohkoon huoneistohotelliin, joka oli halpa ja kohtalaisen ok. Kolme paivaa levytettiin Colvalla, jolta paallimmaisena jaivat mieleen paskat ruoat, loppumattomat rantamyyjat ja arsyttavat valokuvaajat (Erika naytti yhdelle pellelle centeria, joten olisi kiva nahda, milta valokuva nayttaa :D) - seka loppumaton hiekka. Ruoassa poikkeuksen teki kuitenkin haipaisti, joka jatti ruotojen lisaksi meitsin kurkkuun erittain huikaisevan maun. Kun sen huuhdoin viela alas 0,7-litraisella Kingfisher-bissella, oli ilta pelastettu. Kuuma aurinko haistatti meille myos vittua punoittavan ihon merkeissa.

Kirjattauduttiin Colvalta ulos eilen. Sepa ei onnistunutkaan helposti, silla respan muija ilmoitti meille tylysti etta mikaan meidan korteista ei toimi. Kummallista. Eekku meni tsekkaamaan mita helvettia siella tapahtuu, ja selvisi, etta mummeli yrittaa painaa lukijassa nakyvaa nuolen kuvaa, joka ilmoittaa aukon, johon kortti tulee tyontaa. Itse kortin tuo intialainen kuningatarmummo oli asettanut suurin piirtein metrin paahan laitteesta. Norsunpainoisen kaasujalan omistava - todennakoisesti alaikainen - kuski kierratti meidat mutkaisia teita tanne Agondaan. Siita alkoikin paratiisiin verrattava rantaelama ja huoleton levyttely.

Nyt ollaan yota kytyisessa rantamajassa, jossa ei ole mitaan muuta kuin hyttysverkolla suojattu sanky, pimea vessa ja uskomattoman paska suihku. Silti taalla hermo lepaa, silla paikka on niin syrjainen, ettei taalla nay myyjan myyjaa, eika rannalla ole muuta tekemista kuin pyydystella aaltoja (ilman surffilautaa, koska ei taalta mitaan vuokraamoa loydy), lukea kirjoja ja syoda. Rantaa riittaa loputtomiin, mika tietenkin ilostuttaa vanhaa rantapummia. Kaiken lisaksi "hotellin" ravintola on paras tahanastisista. Madventuresin innoittamana tilasin eilen tandoori kingfishin, mika jatti kaikki aikaisemmat evaat kylmiksi. Lautesella meitsille kannettiin ranskalaisia ja kokonainen uunissa kaytetty KUNINGASKALA. Sen hampaatkin olivat viela tallella. Otin fisun viela ekstratulisena, joten palanpainikkeeksi kingfishille tarvittiin tietenkin Kingfisher-kalja jalleen kerran. Ruoan maittavuudesta humaltuneina otettiin paalle viela friteerattuja suklaabanaaneja, NAM NAM NAM. Pikaisen afrikan tahden ja kuutamorantakavelyn jalkeen uni maittoi, silla taytyyhan valilla levata, etta jaksaa taas huomenna maata koko paiva, eiks vaan. ;)

Eekku tarinoi enemman tasta paivasta ja tulevista myohemmin. Pysykaa hengissa kaiffarit, ja parin viikon paasta nahdaan! :)

t. Ranta-Valtsu

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Goan aurinko kutsui ja ihmislapset vastasivat

Vain viikko siita, kun Valtsu antoi mulle joululahjansa, kolmen viikon matkan Goalle (aivan, ei Goaan ARGH), me seistiin jo Goan paakaupunkin Panajin rantakadulla. Ihan ongelmitta sinne ei kuitenkaan paadytty. Junalla Helsinkiin paastyamme kaytiin syomassa ihanasti Pinjan ja Arin kanssa, jotka sitten viela veivat meidat uudelle asunnolleen kahville ja hyvalle pullalle. Me kiltit oululaiset ei uskallettu edes matkustaa metrolla pummilla. Valtsu oli unohtanut uusia passinsa ajallaan, joten suuntasimme Helsingin lentoasemalle jo kolmelta hakemaan pikapassia, minka jalkeen odottelimme viisi tuntia koneen lahtoa. Paastyamme ihanasti koneeseen kavikin ilmi, etta kone myohastyy kaksi tuntia ja siellahan sitten istuttiin. Onneksi olivat sentaan laittaneet meidat vahingossa bisnesluokkaan kjeh kjeh.. Ruoka tosin tarjoiltiin kuten sikaosastolaisillekin mutta lentokoneen penkin sai kokonaan makuuasentoon ja oli vaikka mita hienouksia. Vautsi!

Ei se silti paljon lohduttanut, kun meilla alkoi paniikki nousta myohastymisen takia. Koneeseen ehtiminen olisi huolettanut jo silloinkin, jos kone olisi ollut ajallaan, mutta nyt naytti silta, etta vaihtoaikaa meille jaa Delhissa aikalailla tunti, johon piti mahduttaa laukkujen etsiminen, terminaalin vaihto ja uusi check-in. Ja tama kaikki siis Delhissa, maailman vittumaisimmassa ja sekavimmassa kolkassa. Joopa joo.

Olimme oikeastaan jo lupuneet toivosta, mutta perille paastyamme paatimme silti yrittaa ja juoksimme laukkuhihnoille kilpaa Katmanduun suuntaavan hippinaisen kanssa. Matkalla meita yritettiin harhauttaa, estaa, pidatella ja viivyttaa mutta lopulta loysimme laukkumme ja maksoimme pre-paid taksimme ja kaskimme kuskin painaa kaasua kohti kotimaan terminaalia. Huokaisimme jo valihelpotuksesta, kunnes letkea intialaistaksikuskimme kaarsi pirssinsa paikallisen huoltoaseman pihaan ja alkoi tarkistella rengaspaineita samalla, kun vaihteli paivan kuulumisia taksikamujensa kanssa. Voi jeesus! Kaiken lisaksi olimme varmoja, etta kuski ei ollut tajunnut, mihin olimme menossa rinkkojemme kanssa, silla kaikki tiekyltit kertoivat meidan olevan matkalla Delhin keskustaan. Kuski vain katsoi meita kuin hulluja kun elehdimme ja viitoimme: airport, aeroplane, wrrruuuuum!!

Kuski olikin kuin olikin tajunnut toiveemme ja ilmeni, etta kotimaan terminaali tosiaan sijaitsi lahella keskustaa ihan perseessa asti. Sinne paastyamme juoksimme kuin hikoilevat porsaat check in -luukulle itku kurkussa valmiina lahjomaan, hieromaan virkailijan jalkoja tai oikeastaan mita tahansa ehtiaksemme koneeseen, jonka oli maara lahtea puolen tunnin paasta. Virkailija totesi vain tyynesti, etta joojoo, kone oli muutenkin myohassa ja tsekkasi meidat sisaan ja heitti kirkkaankeltaisella suojuksella paallystetyt rinkkamme liukuhihnalle. Huh! Thank God myohastelevat intialaiset.. Shanti shanti ja niin edelleen.

Myohastely osoittautui kuitenkin olevan varsinainen Paivan Sana. Koneemme Delhista Hyderabadiin oli myohassa noin tunnin ja Hyderabadin kone Goalle oli myohassa lahemmas kolme tuntia. Lentoemannat yrittivat lepytella vasyneita matkailijoita taytetyilla kolmioleivilla, joista tietenkin sai vain mahan kipeaksi. Lentokentalta paasi onneksi ulos, ja pelailimmekin puistoalueella Yatzya ja otimme aurinkoa! Ah. Meita tietenkin tuijotettiin Hyderabadissa, jossa varmaan harvoin on lansimaalaisia, mutta sitten tuijotus vasta alkoikin kun puiston nuermikkosadettimet lavahtivat paalle ja tama kalpeanaamainen parivaljakko kastui totaalisesti.

Lopulta paasimme Goalle paikallista aikaa kymmenelta ja taksimatka kesti viela noin 40 minuuttia. Hotellihuone ei (tietenkaan) ollut sita, milta kuvissa oli nayttanyt ja perinteinen kulttuurishokki-matkavasymys-kiukutus nosti taas paataan. Pitkien younien jalkeen elama alkoi taas hymyilla, kun ikkunasta nakyi meri ja aurinko. Paivan aikana teimme ruhtinaalisen kavelylenkin ympari Panajia ja valmistauduimme uudenvuoden viettoon ostamalla pullollisen punaviinia, joka kaarittiin sanomalehtipaperiin kuin mikakin mustanmarketin ihmeliemi. Siina alkoi tuntea itsensa likaiseksi ja saastaiseksi lansimaalaisturistiksi, kun kierteli supermarketeissa viinia kysellen hindujumalten silmien alla.

Laittautumisen jalkeen paatimme suunnata pusitoalueelle, jossa aiemmin paivalla oli valmisteltu hyvannakoisia bileita. Portilla meidat kuitenkin kaannytettiin takaisin, koska paikka oli taynna. Portin raosta katselimme tyhjaa bilealuetta, jossa muutamat hienostointialaiset kappailivat hienoissa vaatteissaan. Yritimme muutamaan muuhunkin paikkaan, mukaan lukien pari casinoa, mutta olimme juoka paikkaan alipukeutuneita. Ei ollut tullut mieleen raahata puvuntakkia ja kravaattia mukana Suomesta. Vuosikymmen vaihtui siis kuutamossa rantabulevardilla pussaillen ja hienojen ihmisten ilotulituksia salaa katsellen. Aikainen nukkumaanmeno ja sitten taas iloisena uuteen paivaan!

Erika

Ps. Sori kirjoitusvirheet, paska nappaimisto ja kiire!

torstai 24. syyskuuta 2009

I've got sunshine in the palms of my hands

Aika tarkalleen kuukausi reissua takana ja huomisaamuna olisi kotiinlahdon aika. Kotiinpaluu synnyttaa aika sekavia tunteita. Toisaalta on ihan mahtavaa tulla takaisin kotiin, mutta toisaalta tuntuu, etta matka loppuu juuri, kun ideasta alkaa saada kiinni. Kun ajelimme koskenlaskureissulta bussilla vuoristoteita pitkin kotiin ja katselin kertakaikkiaan sydamenpysayttavan kauniita vuoristomaisemia, silloin vasta tajusin, miten tama matka olisi kannattanut suunnitella. Yksinkertaisesti: vahemman Katmandua ja enemman kaikkea muuta! Katmandu on siisti paikka ja kiva tsekata, mutta suoraan sanottuna taalla iskee koti-ikava paljon voimakkaammin kuin muualla, kauniin Nepalin keskella. Taalla Katmandussa on tosi likaista (jokseenkaan ei Intiaan verrattuna), hirvea melu ja hardelli aamusta iltaan. Shoppailumahdollisuuksia taalla on enemman kuni muualla, tosin vaatteita taalta ei kannata tulla ostamaan – Nepal on ainakin lansimaisten vaatteiden osalta kuin yksi suuri Fiorella. kaikenlaista sisustussettia taalta kylla loytaisi pilvin pimein, harmi ettei mahdu kaikki mukaan.

Katmandu on kuten kaikki suurkaupungit: betonia, betonia ja betonia. Ja kerjalaisia ja kulkukoiria (jollaisen muuten olisin halunnut taalta tuoda kotiin). Tietysti taallakin on hyvat puolensa, mutta jos nyt suunnittelisin reissun uudestaan, uhraisin Katmandulle kuukaudestani ehka vain puolitoista viikkoa. Nepalin maaseutu, joet ja jarvet ja vuoret, ovat niita, mita tahan maahan kannattaa tulla katsomaan ja niille kannattaisi uhrata paljon paljon enemman aikaa. Mutta jaipahan meillekin viela tekemista ensi reissulle. Kokematta jai ainakin vuoristossa vaeltaminen ja riippuliito. Myos pidempi koskenlaskureissu olisi hauska tehda..

Osittain tama Katmandussa kuppaamisen perimmainen syy on se, etta epavarmoina aloittelevina matkailijoina halusimme varata "tukikohdan" koko ajaksi. Hotellihuone onkin ollut hyva, ei siina mitaan, mutta sen takia meilla on ollut aina kiire takaisin katmanduun. Ensi kerralla aiommekin varata hotellihuoneen vain pariksi ekaksi yoksi, ja sitten menna "sinne, minne tuuli kuljettaa". :) Ehe.

Parasta talla reissulla on ollut:

Koskenlasku - vaikkakin meidan buukattiinkin Nepalin seikkailullisempaan jokeen, joka "kirvoittaa ammattilaisiltakin adrenaliinitipat otsalle". Ja me kun viela painotimme matkaa varatessamme, ettemme ole koskaan koskenlaskuvenetta nahneetkaan. Kannatti silti menna! Suomessa kutsuu Koiteli..

Viidakkoseikkailu - perkeleen kuuma ja kostea, mutta niin hemmetin eksoottista! On se ihan eria nahda villielaimia omassa ymparistossaan kuin vangittuna elaintarhassa. Tietenkin olisi viela parempi, jos paikalliset norsutkin olisivat villeja ja vapaita..

Pokhara - Tuhat kertaa chillimpi vaihtoehto tukikohtakaupungiksi kuin Katmandu! Taalta loytyy myos valaistuttava joogakeskuselamys. :)

Valtsun kainalo - siella sita on hyva lomailla! Mutta sorry, se on yksinoikeudella varattu jo seuraaviksi 100 vuodeksi. Edellisia kolmea huippukohtaa voin kuitenkin suositella muillekin!

Viimeisina paivinamme Katmandussa olemme yrittaneet tehda yhta jos toista ikimuistoista. Haistatettiin paskat kulttuurihistoriallisesti korvaamattomalle temppelisetille Bhaktapurissa ja kaytiin sen sijaan muun muassa paikallisessa huvipuistossa. Ja voin, aiti, kertoa, etta niiden laitteiden kestavyydesta kannattaa repia perseensa paljon ennemmin kuin vesiputoukseen tippumisesta! Vaikka huvipusiton laitteet olivatkin pronssikaudelta, oli silti hauskaa niin kauan kuin maha kesti kieputtamista. Kieppulaitteitahan oli huikeat kolme kappaletta, joista ehdimme testata kaksi ennen akuuttia hotellihuoneeseen palaamisen tarvetta.

Illalla vietettiin iltaa koskenlaskureissulla tapaamiemme hollantilaisten Jojanneken ja Jelten seurassa. Tyypit olivat ihan hulvattomia ja tulipahan verestettya viidentoista vuoden takaisia hollannin kielen taitojakin. Juotiin yhdessa muutamat Caipiroskat ja Octopussyt (hihi) ennen kuin sanottiin lopulliset hei-heit. Hollantilaiset eivat meinanneet saada tarpeekseen suomalaisten heiheittelysta..

Tanaan kavin viela ennen rankkaa paluulentoa kolmen tunnin hemmottelussa. Pakettiin kuului kokovartalohieronta, erillinen jalkahieronta ja kasvohoito. Koko setti kesti kolme tuntia ja nyt on jasenet vetreat ja naamavarkki ojennuksessa saasteista puhdistettuna. Tama hieroja ei kuitenkaan edellisten hierojien tapaan kertonut aikomuksistaan, joten minut yllatettiin pakollisella maha- ja tissihieronnalla. Jeesus! Siina se sitten hyllytteli ja huljutteli, asiakkaalla oli vain hiukkasen vaikeuksia rentoutua nain taysvaltaisessa kasittelyssa. Onneksi oli sentaan naishieroja. Huh!

No mutta loput kerron sitten Humuksessa :) Nahdaan pian!

Love, Erika

tiistai 22. syyskuuta 2009

Ohoi! Mies yli laidan.

Tultiin just takas pilkkopimeaan Katmanduun koskenlaskureissulta. Mp3-soittimesta puskee ilmoille Kanye Westin Touch the sky, joka tata kirjoittaessa tuntuu juuri oikealta biisilta kuvaamaan mennytta kahta vuorokautta. VOIN KERTOO, etta koskenlasku oli todellakin kaiken rahan ja odottamisen arvosta. Ehka yksi siisteimmista asioista, mihin oon koskaan sotkeutunut. Heti ensimmaisesta sekuntista lahtien oli tunne, etta taa juttu menee ainakin pulkkaan. Bussi, jolla matkustettiin oli loistava (Nepalin mittakaavassa) ja kaikki koskenlaskufirman tyypit oli superkivoja. Katmandusta lahtenyt kiva kulkuvalineemme kierteli ja kaarteli ultrasiisteissa vuoristomaisemissa, ja kolmen ja puolen tunnin ajelun jalkeen paadyttiin todelliselle paratiisirannalle! Oon etsinyt taydellista rantaa jo puolen vuosikymmenen ajan, ja nyt tuntuu aika varmalta, etta kyseinen mesta oli juuri sita. Hiekka oli valkoista, vesi puhdasta ja maisemat suoraan Karibia-postikortista. Oh man!

Paikan atmosfaaria coolilla tavalla nostattavassa hippibaarissa/ravintolassa tutustuttiin heti perille saavuttuamme muihin koskenlaskutiimin jaseniin. Yllattaen henkilokuntaa lukuunottamatta kaikki olivat Euroopasta. Ehka mannerveljeydestamme johtuen tultiin loistavasti toimeen koko possen kanssa ensimmaisesta lapasta lahtien. Oikeastaan oli vapauttavaa, ettei kukaan meidan veneseurueesta ollut koskaan testannut koskenlaskua.

Maittavan ruuan jalkeen oli aika erottaa jyvat akanoista. Saatiin koulutus koko paskaan kymmenessa minuutissa, jonka jalkeen seuraavat kaks ja puoli tuntia kuluivat kiljunnan ja melomisen merkeissa. Opas paljasti, etta ekan paivan tarkoituksena oli tutustua hommaan, ja etta seuraava paiva olisi tuplaverroin rankempi. Illalla otettiin kohtalaisen iisisti meitsin kroonisesta kurkkukivusta johtuen, ja mentiin nukkumaan jo hyvissa ajoin hengailtuamme viitisen tuntia baarissa loistavassa seurassa. Opittiin muutama sana hollantiakin.

Tiistain setti olikin sitten kertakaikkisen huima ja huikea seka omalla tavallaan myos desilitran verran pelottavakin. Ainakin Erikasta. :D
Heti ekasta kuohusta lahtien tuli selvaksi, ettei todellakaan olla missaan aloittelijoille suunnatussa paskakoskessa. Vesi luikerteli kahden vuorenjyrkanteen valissa laskien tietysti alaspain suoraan kuninkaalliselta Everestilta. Ohi vilisi kylia, joista pikkutenavat vilkutteli ja huuteli varmaan paikallisia "vitun homo" -termeja, joihin me vastattiin kohteliaasti kadennostoilla jahka veden vakivaltaisilta hyokkayksilta ehdittiin. Noin puolen tunnin jalkeen koitti ekat sydammenpysahdykset, kun englantilainen veneveljemme Chris kippasi yli laidan ja ajautui uiskentelmaan veneen perassa muutaman minuutin, ennen kuin pelastuskajakkimies hommasi uitetun britin takaisin elavien kirjoihin.

Pienen pysahdyksen jalkeen kapteenimme kertoi meille, etta edessa on koko joen vaikein kohta, ja on hyvin mahdollista, etta vene flippaa ympari. Aija myos painotti, etta on erinomaisen tarkeaa pitaa kiinni airoista joka vitun tilanteessa, silla muuten kuolema korjaa meidat varmasti myohemmassa vaiheessa koskea. Lahdettiin matkaan ja muutaman parahdyksen jalkeen viela nauratti. Sitten vastaan tuli kuningasvesiputous, jonka aikana porukkaa alkoi lennella laidan yli enemman kuin Titanicin uppoutuessa konsanaan. Ensimmaisena lahti tyttoystavani Erika, ja perassa seurasi vaimoehdokkaani tippumiselle sekunnin naureskelemaan ehtinyt hollantilaispoitsu. Ehka tuhannesosaa myohemmin tajusin makaavani veneen keskella poikittain veden alla ja kun avasin silmat, tajusin ettei kahdeksasta tiimin jasenesta ole veneessa jaljella kuin kolme. Paniikki iski, kun tajuttiin, ettei helvetin opaskaan ollut pystynyt pysyttelemaan veneen laitojen sisapuolella. Kaiken lisaksi yksi meista kolmesta jaljellejaaneesta oli tiputtanut aironsa. Meidan onneksi kapteeni kuitenkin kompi takaisin kumiveneeseen jostain ihmeen kaupalla, ja vedettyani miespuolisen lentavan hollantilaisen takaisin veneeseen saatiin nopeasti paatti taas aisoihin. Mina ja niin ikaan hollantilainen Anna oltiin ilmeisesti ainoat, jotka eivat dipanneet kauniiseen koskeen kahden paivan aikana. Paastiin kuitenkin hengissa perille muutaman melkein samanveroisen koskenpoikasen jalkeen! Oli muuten hauskaa katsella, kun meidan veneseurueemme perassa tullut toinen ryhma katseli silmat pyoreina, kun porukkaa haipyi vedenpinnan alle yksi kerrallaan. Nossot pellet paattivat tasta pelastyneina ilmeiseti kiertaa putouksen. Hah!

Oli harmi jattaa paratiisiranta, silla se oli niin siistia! Nukuttiin teltoissa, joiden paalle oli tosin rakennettu afrikkalaistyylinen heinakatto, ja illalla tsiigailtiin maailman maagisimpia elukoita - nimittain tulikarpasia. Paivalla siella tallusteli hanhia, joita luulin aluksi ankoiksi ja sen jalkeen joutseniksi. Mietin muuten, etta voisikohan tulikarpasista tehda lyhdyn Aku Ankka -tyyliin pyydystamalla niita johonkin lasipurkkiin tai vastaavaan? En myoskaan saanut tarpeekseni hiekkarannasta, jossa olisin voinut aivan varmasti levyttaa seuraavat kaksi kuukautta, jos alati vittumainen ajan hammas ei pureskelisi paivia pois huimaa vauhtia. Superhuikeiden maisemien vilistessa ohi paluumatkallamme sovittiin hollantilaispariskunnan kanssa huomiseksi tsiigailureissu Bakhtapuriin. Ne aikoo olla reissussa neljasta kymmeneen vuoteen! Aivan uskomatonta.

Ai niin! Se meidan kapteeni huuteli koko ajan komentoja meille, ja sen tavanomaisin ohjeenparsi oli "All forward, Jim", jolloin jokaisen merikarhun tulee meloa taydella voimalla eteenpain. Mietittiin jalkeenpain, ettei veneessa ollut ketaan James-nimista miesta. Ehka heppu muisteli vanhaa Jim-nimista asiakastaan vaan lammolla tai jotain. Oliskohan kyseessa ollut jopa Morrison? No ei tietenkaan vitun auringonpolttamat, merisairautta potevat, karvattomat maakravut! Kyseessa on aito merimieshuuto, kuten "Aye aye, sir" tai "Mies yli laidan".

-Vinnie Koukku-

Ps. Eekku on velkaa mulle lounaan, silla se veti korttipakasta kortin ja lausui lauseen "Jos arvaat, mika kortti on kyseessa, tarjoan sinulle maittavat setit ravintolassa". Voitte varmaan kuvitella, miten tama Hannu Hanhi vastasi kysymykseen oikein 52 vaihtoehdosta.

Nousi kolmantena paivana kuolleista..

Nyt on viimein palattu sangyn pohjalta elavien kirjoihin. Viimeisin diagnoosi oli perus kurkkutulehdus, ei siis onneksi japanin aivokuume, sikainfluenssan ja malaria-dengueverenvuotokuumeen ihana cocktail. On se kumma, etta reissuun kun lahtee niin iskee kaikki popot ja basillit, mutta kun kotimaassa haluaisi oikeuttaa itsensa lepopaiviin luentoruuhkassa, ei sairaastu kerrassaan koskaan. Mutta taahan on perus Erika-tuuria, ja nain se on ollut aina. Jo lapsena sain ainoan kuumeeni vuosittain juuri synttaripaivana tai jonkun muun elintarkean tapahtuman ajankohtana. Taalla tietysti sairastumista edesauttavat erilainen ilmasto, oudot popot, jo syodyt antibiootit ja jarkyttavat ilmansaasteet. Kuume oli myos kummaa laatua: 39 asteenkaan ylittyessa ei palellut ollenkaan eika mitaan muita flunssan oireita kuulu vielakaan. Sangyssa piti vain kauhea huimaus ja aivotsulattava paakipu.

Lepopaivien aikaan vietettiin Valtsun kanssa haparoivia iltoja kotiparvekkeella. Samalla parvekkeella matkaansa suunnitteli singaporelainen Minder, joka osottautui tosi mukavaksi tyypiksi, kun lopulta uskaltautui puhumaan mokottaville suomalaispotilaille. Heppu tarjoili singaporelaisia kurkkupastilleja liuskallisen aivan ilmaiseksi (hammentavaa tassa maassa!) ja lisaksi aimo joukon isallisia terveysneuvoja siita, mita kannattaa syoda ja miten pukeutua. Tarjoutuipa ostamaan meille ilmansaastemaskitkin, jos vaikka intialaisilla sukujuurillaan saisi tingattua maskien hinnasta paremmin ilmaa pois kuin blondit eurooppalaiset. Seuraavana paivana lahdin yksin rahantuhlausreissulle ja Valtsu jai vuorostaan potemaan hotellihuoneeseen. Matkalla tormasin uuteen ystavaamme, joka lyottaytyi seuraani ja sitten we shopped 'til we dropped. Heh!

Lopulta, kun Valtsunkin olo koheni, paatettiin jatkaa Katmanduun tutustumista. Palkattiin yli-innokas taksikuski kayttoomme koko paivaksi kymmenella eurolla. Hintaan kuului kyyti Bodhnathiin (tai joku sellanen) ja Pashupatinathiin (tai joku sellanen) ja lisaksi jonkinnakoista opastoimintaakin. Miehella oli vakaa aikomus kierrattaa meita ympari maata erilaisissa temppelikylissa, mutta lopulta saimme kerrottua elekielta ja englantia sekoittaen, etta yhdelle paivalle riittaa kaksi kohdetta. Oppaaksi Pashupatiathiin mies varvaytyi puolipakolla ilman palkkaa, raasu, vaikkei me edes tajuttu sen puheesta ainoatakaan sanaa. Bodhnathissa oli mielettoman iso buddhalaispallero (en tiia mika se on, joku kupoli Buddhan pyhainjaannoksille), joka oli aivan hohtavan valkoinen ja sita ympyroi ihana pyhassa hengessa kylpeva kauppakatu. Aukiolla soi erilaisia meditointimantroja ja siella kuljaillessa olisikin ollut helppo vaipua transsiin. Kaytiin kierroksen lopuksi nauttimassa kylmaa pepsia kattokahvilassa ja tunnettiin valaistumisen aallon pyyhkaisevan ylitsemme. Ah!

Lopulta oli aika jatkaa matkaa ja ajettiin Pashupatinathiin, jonka lapi virtasi joki, jolla on yhteyksia Gangesiin. Pyhan joen haara oli siis oletettavasti taynna ruumiinpolttopaikkoja, ja tuhkan ja ruumiisosien seassa ihmiset uiskentelivat autuaina toivoen synninpaastoa. Aika karua katseltavaa suoraan sanottuna. Vierekkain poltettiin kolmea ruumista, ja heinakasan alta pystyi erottamaan jalkoja ja kasia. Koyhat ja rikkaat poltettiin eri puolilla siltaa, ja koyhia poltettavia riitti jonoksi asti.

Pashupatinathin temppelialueella oli ihan uskomaton maara apinoita. Ne on kerrassaan huvittavia elukoita, ja kun niita katsoo silmiin, ei voi todellakaan olla huomaamatta niiden sukulaisuussuhdetta ihmisiin. Niilla on ihan uskomattoman samanlaisia ilmeita ja eleita kuin ihmisilla ja niiden silmista nakee, etta ne osaa ajatella ja paatella ihan eri tavalla kuin muut elaimet.

Temppeleiden seasta loytyi myos paikallinen vanhainkoti. Oli aika hurva kontrasti Suomen vanhainkoteihin. Mummot ja papat kopottelivat kivirakennuksen raunioissa ja nukkuivat yhdessa isossa huoneessa, joka oli taynna kapeita sankyja. Hygieniataso ei ollut kummoinen, eika hoitohenkilokuntaa juuri nakynyt. Osa muoreista yritti vielapa kerjata rahaakin, mutta alue oli taynna kyltteja, ettei rahaa kannata antaa niille vaan lahjoittaa vanhainkodille. Lahjoitettiin sitten pikkusumma ja jatkettiin matkaa kohti kotia ja hoyryavia lihapatoja.

Tanaan oli vuorossa sivistava museokierros. Lahdettiin matkaan innokkaina mutta palattiin vahan vahemman energisina. Saatiin kavella kilometrikaupalla etsimassa Natural Historical Museumia, joka oli KIINNI, perkele, ja sitten lisaa kilometreja kuljettuamme loydettiin lopulta National Museum, joka oli ihan paska. Siis oikeasti PASKA! Pohjois-Pohjanmaan museo oli hyva siihen verrattuna ja se oli sentaan kansallismuseo! ja onko kukaan koskaan kayny Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa? Koska SE on perseesta. Se siita sivistysyrityksesta. Museo oli ahdettu tayteen buddhapatsaita ja tauluja, jotka oli kaikki samanlaisia ja hirvean polykerroksen peitossa. Meinasin saada hermoromahduksen. Mentiinki sitten hengahtamaan museon katolle, jossa vannottiin, ettei enaa koskaan menna museoihin. Tai no niin, mina vannoin..

Kun lopulta selvittiin museokierrokselta ihmisten ilmoille, mentiin syomaan sikamaisen hienoon nepalilaiseen ravintolaan. Ruokaa lapettiin lautaselle ihan infernaalisia maaria ja meinasin saada jo alkupalojen jalkeen mahakatarrin. En voi kolmenkaan vuoden jalkeen lakata ihmettelemasta, miten rakkaaseen poikaystavaani mahtuu ruokaa. Tuntuu, etta Valtsulla tosiaan on lehmien tapaah kuusi potsia. Ihme kaveri.. Se soi mun jalkiruuatkin ja pyysi viela lisaa ruokaa! Saakohan tata kertoakaan? Ruuan kylkiaisena tarjoiltiin jotakin sisuskaluja kutkuttelevaa pontikkaa, jonka senkin sai Valtsu horsia naamaansa tuplana.

Kylilta palattuamme ei voinut muuta kuin kaatua sankyyn ja vetaa taas monen tunnin paikkarit, joilta juuri herasin :) Kertokaahan, onko syntia syoda omiin suihinsa salmiakit, jotka oli tarkoitettu nepalilaisille Suomen-maistiaisiksi?

-E

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Karhunpentu sairastaa

Tama ja eilinen paiva ovat olleet virallisia chillailupaivia. Tama johtuen siita, etta Erika makaa huoneessa korkeassa kuumeessa. Tanaan kaytiin aamulla laakarissa, ja sikainfluenssan, japanin aivokuumeen tai muun tappavan taudin sijaan tytolta diagnosoitiin normaali kuumekurkkukipu, just as I thought. Joka tapauksessa harmillista katella vieresta, kun toisella on niin paha olo. :(

Varattiin kahden paivan superhypercool koskenlasku, jonka aika koittaa maanantaina. Saapa nahda, mitka jasenet paketissa rullataan sitten Suomeen takas. :D Kun tosiaan oon joutunut tallaileen katuja kuin yksinainen mustanaamio, on ollut aika keskittya shoppailuun ja auringonottoon (jotka on aikalailla meitsin lempipuuhat kotimaassakin). Eilen vierailin Converse-puodissa, jossa sain omistajan lahes mielenhairioon vaittaessani, etta Suomessa saa kyseisia jalkineita viidentoista euron hintaan. No se suostui sitten myymaan ne punaiset kengat 14 eurolla, kun vannoin aijalle tulevani takaisin seuraavana paivana tyttoystavan kera. Vitut. Tanaan pistin jopa paremmaksi ja junailin samanmerkkiset vihreat 9 eurolla. Eiko olekin halpaa, hah!?

Taalla muuten on uskomus, etta mita nopeammin paivan ensimmainen ostotapaus koittaa, sita paremmin loppupaiva kauppojen osalta sujuu. Tata onkin helppo kayttaa hyvaksi. Esimerkiksi tuo maaginen 9 euron kauppa johtui kuulema kyseisesta taikauskosta, ja eilen odottelin, kun raukka papparainen availi pienta laukkupuotia vahan ennen kymmenta. Santasin heti kellon lyotya paikalle, ja tinkasin ultrasiistin buddhalaukun vahan alta euron hintaan. Toivottavasti ukkelin taikausko tuotti sille loppupaivaksi vahan avokatisempia asiakkaita. :D

Tama paiva on ollut hyvin erikoinen. Kauppakeskusvierailun jalkeen suuntasin tsekkaamaan Nepalin isointa stadionia, jossa sattui olemaan meneillaan maan jalkapallomaajoukkueen harkat. Pummin itseni sisalle sivuovesta ja otin muina miehina mukavan asennon katsomosta. Vartija kuitenkin bongasi meikat, ja asteli tuimailmeisena paikalle kertoen, etta harjoitusten katselu kustantaa 3 rupiaa (= 0,03 euroa). Sanoin, etten omista kuin viiden rupian setelin ja yhden rupian kolikon. Viisi rupiaa oli kuitenkin vartijan mielesta aivan liikaa, joten se laskutti multa yhden vitun rupian, joka on siis kokonaista 0,009 euroa! Kun olin katsellut reeneja kymmenen minuuttia, tulin siihen tulokseen, etta sekin oli liikaa. Maajoukkue oli aivan perseesta, ja oon varma, etta nepalilaisena olisin joukkueen ykkoskarkipyssy. ;)

Sielta matka jatkui lapi kaupungin, jossa sattui olemaan meneillaan gurkhaNAISsotilaiden marssiharjoitus. Puhe naisten siveettomyydesta takalaisessa kulttuurissa polvet paljaina nayttaa olevan taytta paskaa, silla kyseiset eukot kappailivat taydelliset armeijan varusteet paalla - minihameissa! Taman episodin jalkeen paatin pysahtya nappaamaan kuvan buddha-alttarista. Valittomasti paikalle paukkasi tiibetilaismuori, joka myi momoja (tiibetilaisia taikinarullia, joissa on sisalla kaikenlaista settia) uhrattavaksi buddhalle. Ostin eukolta kymmenella sentilla yhden kanamomon, jonka sitten tarjoilin oman kidan sijasta mighty buddhalle. Toivottavasti silta lahti edes nalka.

Pakko raportoida viela parista hauskasta tapauksesta. Toissapaivana hengailtiin Eekun kanssa letkeassa Full Moonissa drinkkeja ja nepalilaista bissea siemaillen seka yazzia pelaillen. Baarimikko kippaili myos kaikessa rauhassa juomia omaan kurkkuunsa. Se liittyi yhtakkia seuraan, ja olikin ihan vekkuli jeppe. Ainoa ongelma oli se, etta se selitti puolisen tuntia omia naisjuttujaan (ilmeisestikin), eika me tajuttu paria sanaa lukuunottamatta sen puheesta yhtaan ainutta lausetta, vaikka se todennakoisesti englantia olikin. Loistavaa tyyppia ei myoskaan kiinnostanut meidan jutut alkuunkaan, mutta hauskaa oli. Katsotaan, mita silla vitun tyypilla loytyy seuraavalla kerralla takataskustaan.
Toinen juttu liittyy meikan, ainakin omasta mielesta hauskaan heittoon. Vierailin vaihteeksi yhdessa kengapuodissa (Kathmandu Shoe Center), ja keskustelu mun ja myyjan valilla meni jokseenkin nain:

Valtsu: Yo! Do you have green converses here?
Myyja: No dude. We have only the black ones.
Valtsu: Okay, well see ya later then.
Myyja: Wait Wait, mister! You can't find green converses anywhere.
Valtsu: But I've seen those like a million times here!
Myyja: No, that's impossible, my friend. This is the SHOE CENTER, man.
Valtsu: Well, then I'd rather visit in the SHOE SUB-URBAN, pal!

...jota seurasi meikan repeaminen omalle jutulle. Ukko ei ilmeesta paatellen sita tajunnut.
:D heh heh, mika lohkaisu.

Tanaan aion hoivailla sairastelevaa tyttoystavaani, ja jos auringonotolta liikenee aikaa, ajattelin suunnata tsiigaileen Enkelit ja Demonit -leffaa baariin, vaikka se onkin jo tsekattu kertaalleen Oulussa.

Puss och Kram!
t. Vinnie Boy

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Tavallinen paiva Kathmandussa...

Kathmanduun paluun jalkeen ollaan otettu vahan iisimmin Pokhara-sinkoilun jalkeen. Perjantaina kaytiin tsiigailemassa paikan kuuluisinta nahtavyytta, Durbar Squarea, jossa asustaa myos maan kenties kuuluisin ihminen - nimittain neljavuotias Elava Jumaltar. Jumaltar on viety rahvaanluokan vanhemmiltaan pois, koska suoritettujen testien perusteella han on todellakin jumalainen, ja tata nykya han asustaa yhdessa Durbarin temppeleista. Ei nahty Jumaltarta, koska han olisi vilkutellut turisteille vasta iltapaivalla. :( Illalla kaytiin tsekkaamassa nepalilainen leffa! Se oli uskomattoman spektaakkelimainen kaikelta osin. Leffa kesti melkein kolme tuntia, ja nayttelijat todella nayttelivat koko rahan edesta. :D Maksoi euron ja hauskaa oli, vaikka ei tietenkaan dialogeista mitaan tajuttukaan.

Eilen tsekatiin Garden of Dreams, ja mika paikka se olikaan! Sisaanpaasymaksun turvin oltiin suojassa riivaajilta, ja taydelliset puutarhaistutukset seka muutenkin jumalainen tunnelma olivat omiaan edesauttamaan Valtsun ja Eekun meditoimishetkea nurmikolla. Se keskeytyi kuitenkin pian, kun sataviisikymmentamiljoonaa kiinalaisteinityttoturistia tuli kiljumaan ja ottamaan kuvia ja nayttamaan kasimerkkeja ja laskemaan vittu liukumakea sinne! Onneksi iPodin, paahtavan auringon ja kirjan turvin paastiin takaisin tunnelmaan. Rakastuttiin mestaan niin paljon, etta palattiin sinne viela illalla, kun kaikki valot oli sytytetty muuten pimeaan puutarhaan. Siemailtiin superkallista teeta ja vedettiin 1030 euron suklaakakkua harmoonisessa atmosfaarissa. Taman jalkeen makoiltiin romanttisesti temppelin reunakivetyksella ja tsiigailtiin tahtia ennen haipymistamme jazzbaariin kaupungin toiselle puolen. Bisset, lautapeli ja ultracool jazzmusa kruunasivat taydellisen paivan.

Oon muuten huomannut, etta pidan enemman citytrekkauksesta kuin mistaan muusta retkeilysta! Tanaan tehtiin kuuden tunnin kavelylenkki ympari koko kaupungin, ja se oli aivan mahtavan maaginen reissu. Kaytiin talsimassa tavallisilla kathmandulaisten asuinalueilla, kun samalla selassa tuntui koko lahion tuijotukset. Eivat vissiin olleet tottuneet nakemaan valkolaisia niilla main. :D Pysahdyttiin pikaisesti kokiksella ja jatkettiin matkaa kaupungin reunamaiden kautta takaisin ydinkeskustaan. Oltiin yltapaalta kaupungin paskassa, jota saasteet taalla lennattavat viattoman turistin niskaan, kun vihdoin bongattiin intialainen ravintola. Kallishan se oli, mutta nalka ei katso rahoja, vai miten se nyt menikaan. Maittavan menun jalkeen oli pakko hakea suklaaleivokset pikkuruisesta leivospuodista, jossa seisoo aseistetut vartijat ovella ja myyjat ojentelevat puvut paalla herkkuja "rikkaalle" herrasvaelle. Oli lievasti syyllinen olo kieltaytya antamasta almuja sokeille lapsille, kun singahdettiin sielta ulos suklaaleivokset lautasella. Me ollaan koyhia opiskelijoita vain! Sanottakoon puolustukseksi, etta leivokset maksoivat alta euron. :P

Ollaan muuten tultu aika mestareiksi taalla liikkumisessa. Kun kavelyteita ei ole, on pakko skimbailla autojen, bussien, motskareiden, skoottereiden, pyorien, riksojen, ihmisten, koirien ja pyhien lehmien/pyhan paskan seassa. Samalla kaikenmaailman kauppiaat ja huumediilerit roikkuvat niskassa, mutta ei se haittaa. Tanaan tultiin niin ketterasti Thamelin ja ydinkeskusta lapi, etta selvittiin vahemmilla pysaytyksilla, kuin helmat liehuen tykittavat nepalilaismuorit!
Illalla on luvassa reggaebaarin tsekkaus, mikali onnistun Erikan sinne raahaamaan. Kokosin huvikseni myos pienen listan normaalista rahankulutuksesta taalla paivittain. Hilloa kuluu paivan aikana suunnilleen seuraavasti, jonkin verran ylakanttiin laskettuna:

aamupala (2 paahtoleipaa, tee, appelsiinimehu, perunaa, makkaraa, juustomunakas) 1,6 euroa
haaremihousut 1,8 euroa
kangaslaukku 2,2 euroa
kokis 0,4 euroa
luonas, juomat ja jalkiruoka 3,6 euroa
San Miguel -olut (0,65 l) ja snakki 2,5 euroa
riksa hotellille 1 euro
majoitus 3,5 euroa

See ya!

- V -

torstai 10. syyskuuta 2009

Landelta kaupunkiin

Ensin aiottu kolme yota Pokharassa venyikin napparasti kahdeksaksi yoksi. Nyt ajateltuna ehka kolme paivaa olisi ollut huono diili ottaen huomioon, etta bussimatkat kestaa noin 7 tuntia mihin tahansa. Se on kylla ihan kasittamatonta, silla Pokharasta Katmanduun on vain 191 kilometria! Siita voitte laskea, milla vauhdilla paikalliset bussit kulkee. Ei silla, etta niiden kannattaisi kulkea yhtaan sen lujempaa niilla aarimmaisen mutkaisilla vuoristoteilla, joissa kaahaa joku kaksi miljoonaa rekkaa vastaan samalla kaistalla.. Paatettiin sen infernaalisen Chitwan-Pokgara -bussimatkan jalkeen vahan luksustella ja otettiin Greenline-bussi Pokharasta Katmanduun. palveluun kuulu eurooppalaisille sopiva jalkatila, vesipullo ja ruoka. Matka kustansi 18 dollaria, toisin kuin Lonely Planet yritti kusettaa.

Ihastuttiin ihan korviamme myoten siihen hotelliin, jossa majailtiin. Respaseta oli tosi avulias ja hauska mies ja yksi monista tyontekijoista oli ihan mahdottoman sympaattinen. Se naytti vahan (tai aika paljonkin) Hessu Hopolta harottavine hampaineen, joten oikean nimen puutteessa me ristittiin heppu Honoksi ja Hontiksi. Joka kerta, kun se tarjoili meille ruokaa, se toivotti meille erittain hyvaa ruokahetkea ja tanaan lahdon hetkella se jai portaille vilkuttamaan ja tihrustamaan melkein itkua. Sanoi viela viimeisina sanoinaan etta "Today you leave. I will be very very sad. You are very nice person." Aww. Vinkiksi vaan, etta Hontilla oli hakusessa eurooppalainen vaimo!

Meinattiin lepakkoluolapainajaisen jalkeen jattaa suosiolla kaupungin sightseeing vahemmalle, mutta vahan toivuttuamme kaytiin kuitenkin tsekkaamassa laheinen Begnas Tal -jarvi ja hieno vesiputous Devi's Falls, joka on kuulemma saanut nimensa jonkun sveitsilaisen innokkaan putoukseen tippujan mukaan. Yllattavan hyvin saatiin tsekattua Pokharan must-see -paikkoja ottaen huomioon etta koko reissun ajan mulla oli suolisto solmussa. Pitkallisen vasytystaistelun jalkeen suostuin raahautumaan paikallisen konitohtorin puheille, joka toteutti pelkoni ja loi purkin kateen ja pyysi palauttamaan pikimmiten. Hyi! Tohtori paikallistikin lopulta moyrivasta mahastani seka bakteeri-infektion etta vittumaisen parasiitin. Kunnon cocktail siis.. Laakkeitakin sain monen varisia. Nyt on parempi olo, mutta ei kannata juhlia ennen kuin laakekuurin lopullinen teho todistautuu todeksi. Jai siis muutamat herkulliset ruuat syomatta ja puputinkin pari paivaa keitettyja kananmunia, katukauppiaan banaaneja ja spagettia pelkalla tomaattikastikkeella. Pikkuisen Valtsun kanakormat kirpaisi sydamesta.

Pokharassa oli ihanaa shoppailla, verrattuna Katmanduun. Katmandun ilmapiiri on hataisempi ja epatoivoisempi kuin Pokharan. Kauppiaat roikkuvat katmandussa suunnilleen lahkeessa, jos aikoo poistua kaupasta ostamatta mitaan. Pokharassa sai aika pitkalti rauhassa katsella ja "no thank you" riitti hyvin pitkalle. Poikkeustapauksen muodostivat aluksi hellyyttavat mutta todellisuudessa todella raivostuttavat tiibetilaismummot, jotka eivat todellakaan aikoneet paastaa mahdollista asiakasta pelkalla katsomisella. Loppureissusta jo pelkka sana "Tibetan handicraft" sai ihon kananlihalle, kun mummoja sai koko ajan vaistella kuin maamiinoja.

Jossakin vaiheessa Pokharan eteerinen ilmapiiri teki tehtavansa ja tama parivaljakko pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja kirjoittautui joogakeskukseen, joka sijaitsi korkealla maenrinteessa. Noin parillakymmenella eurolla paastiin paivaksi jooga- ja meditointiopetukseen, saatiin nenanpuhdistuskoulutus, mantranlaulantaoppitunti, majoitus ja herkullista kasvisruokaa (Valtsukin soi!). Paikkaa pyorittavat perheet olivat tosi mukavia ja koko paikassa oli tosi valaistunut ilmapiiri. Reissun seurauksena menetin poikaystavani sielun buddhismille ja nyt huomisaamuna on edessa Valtterin aamumeditaatioharjoitus, jolle mua on tiukasti kielletty nauramasta. Yritan saada teille siita kuvamateriaalia.. Mutta totta puhuen, tuo buddhalaishassakka on aika fiksua juttua! Jotenkin paljon lahempana sita, miten haluan itse ajatella maailmasta. Ehka munkin pitaisi alkaa innostua tuosta meditoimisesta..

Viimeisena iltana tormattiin kaupungilla aivan ihka elaviin SUOMALAISIIN! Ja kuten arvata saattaa, suomalaisuus paistoi tyyppien kasvoista jo kilometrin paahan, vaikkei edes kuultu niiden juttelevan mitaan. Satuttiin samaan ravintolaan, ja paatin pyytaa pariskuntaa treffeille illaksi. Ilta olikin ihan mahtava, ja lopulta Moondancen tyyppien piti ajaa meidat pois sulkeutuvasta ravintolasta. Siihen aikaan illasta Nepal oli jo sahkokatkoksen kourissa, joten luikittiin yhteistuumin kohti hotellia aivan tayspimeita katuja pitkin. Kavi mielessa pari kertaa Lonely Planetin varoittelut Pokharan katujen vaarallisuudesta iltapimean jalkeen. Vaikka kello oli vasta jotain yhdeksan, koko kaupunki oli jo nukkumassa kuten aina sahkokatkoksen jalkeen. Kuitenkin ainoa vaara, jota matkalla kohdattiin oli valtavat pimeyden piilottamat lehmanlantakasat, joita yritimme vaistella intuitiivisesti.

Ai niin, se meidan mahtava riippuliitosuunnitelma meni ihan persiilleen. Ekana paivana siirrettiin lentoa valtavalla tavalla protestoivan vatsan takia ja seuraavina paivina ilma oli suoraan sanottuna anaalista, joten jai sitten lopulta liitelyt liitelematta. Masennuin peruuntumisesta niin totaalisesti, etta hakeuduin ihanaan aromaterapiakokovartalohierontaan rakkaan poikaystavani kanssa. Olo paranikin heti, kunnes kavi ilmi etta Nepalilaiseen kokovartalohierontaan kuuluu myos vatsan ja "rintalihasten" hieronta. Kieltaydyin kohteliaasti kunniasta. Varmaan tasta vittuuntuneena paahiernontaan kuului paljon paan mukilointia ja poskille lapsimista. Lahti ainakin veri kiertamaan!

Vaikka reissu on ollut kerrassaan ihana tahan mennessa muutamista takaiskuista huolimatta, ei mieli ole kuitenkaan ollut koko ajan korkealla. Nain kaukana kotoa tulee helposti koti-ikava ja olen jo suunnitellut lahtevani ihanien kamujen kanssa tanssimaan ja kahville ja juoruamaan ja lenkille ja niin edelleen. Aika tasan kahden viikon ja muutaman paivan kuluttua! Vaikka tiettyja asioita Suomesta kaipaa kauheasti (kuten mahdollisuutta uskaltaa syoda ruokaa), on silti mahtavaa nahda nain erilainen maailma. Vaikka kulttuurishokki oli tiedossa, pitaa se silti jollakin tavalla koko ajan otteessaan. Iltaisin vasyttaa hirveasti ja monet erilaiset tilanteet paivan mittaan aiheuttavat pahaa mielta. Rampoja ja sokeita kerjalaisia on taallakin, vaikkei varmasti ollenkaan niin paljon kuin Intiassa. Ja mita voi sanoa pikkupojalle, joka sanoo "I don't want money, ma'am, I just want a cookie." Vahan valia tuntee itsensa ihan kauheaksi sydamettomaksi hirvioksi, vaikka haluaisi auttaa kaikkia. Jos yhdelle antaa, niin seuraavassa hetkessa on kymmenen roikkumassa lahkeessa. Tuntuu, etta auttaa pitaisi jos toisella on hata, mutta auttaminen taalla on loputon suo, varsinkin kun ei itsellakaan ole juurikaan ylimaaraista rahaa. Ei se valkoisen miehen (tai naisen) taakka mitaan paskapuhetta taida olla..

Elainsuojelu taalla on luonnollisesti myos ihan eri tolalla kuin lansimaissa. Mita voi tehda tilanteessa, kun noin kymmenenvuotias poika nykii kaikilla voimillaan koiraa hihnasta niin, etta sen niskat melkein taittuu? En voinut olla huutamatta siina tilanteessa valiin "Hei!", mutta huudahdus luonnollisesti aiheutti vain kummastuneita katseita. Ei koira taalla ole mikaan arvostettu elain ja jos se on oma, miksei sita saisi raakata? Ja miten mina voin sen koiran asemaa parantaa valittamalla pojalle kielella, jota tama ei edes ymmarra? Ei ole elainkotia minkaan kulman takana, johon nalkiintyneet ja piestyt koirat voisi roudata turvaan, eika rinkkaankaan oikein mahdu noin kolmea miljoonaa kulkukoiraa. Taalla joutuu tilanteisiin, joihin ei osaa suhtautua, paljon useammin kuin Suomessa. Ja se surettaa ja vasyttaa. Ei matkailun ole varmastikaan tarkoitus olla vain riemulomaa ja tatahan tanne tultiin katsomaan: maailman menoa. Mutta se, etta pitaa ummistaa silmansa ja yrittaa unohtaa, se on niin pirun vaikeaa! Ja ehkei pitaisikaan ummistaa silmia, ehka pitaisikin ottaa silta pojalta se koira pois tai ostaa keksi pikkupojalle. Mutta ainakaan mina en osaa.

En kuitenkaan kadu, etta tulin tanne ja haluan joskus viela kayda katsomassa meininkia erilaisissa kehitysmaissa. Todellakin. Mutta se on varma, etta seuraava lomakohde on joku aivoton biitsikohde, jossa saan hyvalla omallatunnolla nauttia hedonistisesta elamantyylistani tuntematta jatkuvaa huonoa omaatuntoa! Sen jalkeen vasta aletaan suunnittelemaan seuraavaa sielunsyvennysoperaatiota.. ehka Namibiaan?

Dhanyabad!

lauantai 5. syyskuuta 2009

Pokhara rokkaa mun maailman

Yo!

Hektisen Katmandun ja Chitwanin viidakkoskimbailun jalkeen Pokhara tuntuu juuri sopivalta paikalta. Aluksi meilla oli tarkotus jaada tanne vain kolmeksi yoksi, mutta rakastuttiinkin tahan paikkaan enemman kuin aikaisemmin nakemiimme mestoihin. Huone on aivan loistava, ja kavelymatkan etaisyydelta loytyy kaikki pelit ja pensselit. City on myos coolilla tavalla rauhallinen ja varmaankin vuorten laheisyyden vuoksi omalla tavallaan mystinen. Toki taallakin tormailee eurooppalaisiin tuon tuostakin.

Ekana paivana tehtiin kavelyreissu, jonka tuloksena meitsin haaviin tarttui siniset haaremihousut, kangaslaukku ja parhaimpana ostoksena aito nepalilainen lakki. Paikallisten mielesta on muuten erityisen hauskaa, kun valkoihoisella hemmolla on sellainen lakki paassa, ja oonkin saanut varmaan joku 500 kommenttia ja hurraahuutoa kyseisesta vaatekappaleesta - tyyliin "Hello Nepali boy" tai "That hat really suits you, man". Ilmeisesti myssy on tyypillinen pelkastaan yli 60-vuotiaiden nepalilaismiesten keskuudessa. Great!

Torstaina chillattiin ja maksettiin venekyyti luvatulle Phewa Tal -jarvelle. Niin ja ai niin! Meitsi loysi myos oman kaikkien aikojen suosikkimestani taalta. Voitteko kuvitella, etta happy hour -aikana Moondance-nimisesta ravintolasta saa puolellatoista eurolla 0,65 litran bissen ja mahtavan maittavan PIZZASLAISSIN! Aivan loistavaa. Erikaa lammitti enemman saman mestan 2 cocktailia yhden hinnalla -tarjous. ;) Tietenkaan se yksi pizzaslaissi ei riittanyt, vaan mun oli pakko tilata kokonainen pizza ekstraksi. Ehka siina oli mestan koukku. Tanaan mennaan testaan eraan toisen paikan anti - puolellatoista eurolla 0,65 kalja ja wings-lautanen seka aito nepalilainen tanssishow!

Sen verran viela, etta eilinen paiva meinasi olla yksi elamani pahimmista. Se alkoi kylla hyvin, kun herattiin 4.30 tsiigaileen auringonnousua vahan yli tuhannen metrin korkuiselta "kukkulalta". Aurinko heijastui yli 8000 metrin vuoriin, jotka nakyivat taysin kirkkaina ja niin edelleen. Kaunista! Tultiin takaisin hotellille ja lahdettiin mehevan aamupalan jalkeen vuokraan pyoria, jotta Valtsu- boy paasisi vierailemaan aidossa lepakkoluolassa kaupungin toisella laidalla. Puolentoista euron pyorat olivat niiden maasto-ominaisuuksita huolimatta uskomattoman anaalista, ja kaiken lisaksi lampoasteita oli ihanat 35. Eksyttiin 47 kertaa ja vitun kartta kusetti meita ainakin yhta monesti. Kahdeksan kilometrin matka olikin oikeasti lahemmas 15, ja itse luola oli nahty varttitunnissa lepakkoineen paivineen. No olihan se nain jalkeenpain aivan Indiana Jones -tyylia, kyllakin. Sielta otettiin vitutukseen taksi, johon survottiin kaks pyoraa, toinen TAKAPENKILLE. Meitsi joutui istumaan siella toinen kasi ulkona, saatana, tuolina toimi kuskinpenkin takana oleva jalkatila. Ei paljon naurattanut. Haistatin kuskille vitut - suomeksi tietenkin ja murjotin pari tuntia, ennen kuin puolen kilon Chicken Korma palautti miehen ruotuun. Huh Huh!

Tanaan kaytiin kolmen euron kuninkaallisessa hieronnassa (oli muuten helevetin rentouttava setti), huomenna mennaan riippuliitamaan vuorten sekaan ja maanantaina vuokrataan motskari pienta maaseutukierrosta varten. Tiistaina mennaan relaamaan ja puhdistautumaan jooga- ja meditaatiokeskukseen, mutta tulevista paivista Eekku varmaan heittaakin sitten enemman lappaa. Kiitos ja kuitti! :)

Vinny "Fuck the mothafuckin bicycles" Olavi

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Pulla ja Pyllero viidakkoseikkailulla

Maanantaina koittikin aika lahtea kohti kansallispuistoa nimeltaan Royal Chitwan National Park. Se on yksi niista Nepalin "must see" -nahtavyyksista ja me bongattiin omasta mielestamme kohtuuhintainen pakettimatka sinne. Maksettiin 65 dollaria henkea kohden ja silla saatiin matkat, majoitus, ruuat ja kaikennakoista ohjelmistoa. Matkan alku ei kyllakaan sujunut ihan odotetulla tavalla. Valtterin vatsahyppykuppa oli pomppinut suoraan mun suolistooni ja herasin kauniiseen aamuun hyvin pahoinvoivana. Matkan siirtaminen ei kuitenkaan enaa onnistunut, joten paatin karvistella matkan ja levata perilla. Saatoin kuitenkin matkalla bussipysakille mokottaa matkanjarjestajalle ihan vahan.

No bussimatkassa riittikin sitten karvistelemista. Sanotaanko nyt suoraan etta ei vittu mita paskaa. Matka sinansa kesti 7 tuntia. Silla 65 dollarilla ei herunut kovinkaan ruhtinaallisesti jalkatilaa tai ilmastointia. Bussin ikkunan sai onneksi auki, joten tuntui etten kuole vatsakatarreineni ihan heti. Kunnes paastiin suurin piirtein puoleen matkaan. Siella oli paikalliset jarjestaneet mielenosoituksen, jossa seisoi ainakin kymmenen kilometrin autojono noin 1,5 tuntia. Olin varma, etta kuolen ja mietin jo etta onko lampohalvaus ja masennus sopivan dramaattinen tapa paattaa paivansa. Onneksi juuri ennen kuolemaa matka jatkui hitaasti ja varmasti.. kokon aiset 15 minuuttia. Edessa oli uusi mielenosoitus ja kavi ilmi, etta se kesti saman verran. Bussissa oli jotain 50 astetta ja siellahan sitten istuttiin.

Valtsu lahti pelaastusoperaatiolle hankkimaan naaraalleen vetta, mutta huomasikin vain olevansa myohassa – kaikki vedet oli myyty. Valtsu urheana tunkeutui paikalliseen kioskiin vaarallisten maolilaississejen lapi uhmaten kaiken maailman kidnappaus- ja kovisteluriskeja. Kioskilla oli jaljella yksi pepsipullo ja juustopalleropussi. Niiden voimalla selvisimme lopulta npoin 9 ja puolen tunnin bussimatkasta. Kavi mielessa, etta onkohan koko viidakkopaska kaiken sen arvoista.

Oli se. Hotellihuone oli iso ja tilava, mutta ei mikaan siisteyden ihme. Seinilla juoksi liskoja ja kylpparissa iljettavia hamyja. Tehtiin Valtsun kans vahtivuorot, etta voitiin suojata selustamme hampeilta suihkun ajan. Tosin ei silla etta se mun vahtimisen Valtsua olisi auttanut – pelkaan niita ihan liikaa etta uskaltaisin eliminoida yhtakaan niista. Viidakko-ohjelmaan kuului vierailu laheisessa kylassa ja kylalaisten perinteinen tanssiesitys joka oli ihan mahetsu! Haluan, etta Ouluun perustetaan tharuheimolaisten tanssiklubi. Sitten kaytiin kanoottiajelulla bongailemassa krokotiileja, joista yhden lajikkeen nimi oli tuttavallisesti "maneater". Mukava uintikaveri siis. Nelly Furtadon biisin kuuntelu saikin taman reissun myota ihan uusia ulottuvuuksia..

Kaytiin myos viidakkokavelylla nuuskimassa sarvikuononjalkia. Opaskin vahan nieleskeli, kun sarvikuono oli mennyt samasta kohdasta vain tuntia aiemmin jalkien perusteella. Kertoi sitten meille, etta jos sarvisaurus hyokkaa, helpointa on kiiveta puuhun tai sitten vain juosta sita nopeampaa. Hah. No, onneksi ei nahty sarvia silla reissulla. Elefanttisafarilla paastiin naita elukoitakin ihailemaan vain muutaman metrin paasta. Norsu takasi sen, ettei ruttunaama uskaltanut kayda kimppuun. Oli se silti aika hurjan nakoinen. Tiikerit jai valitettavasti talla reissulla nakematta... Paastiin myos nakemaan norsuvauvoja norsunkasvatuskeskuksessa. Ruoka koko reissulla oli tosi ihanaa. Oltiin siis hotellissa nimelta Hotel Hermitage, jos joku tasta tiedosta haluaa hyotya :)

Paluumatka sujui pysaytysten osalta paljon paremmin. Tultiin Pokharaan viidessa tunnissa, vaikka seitseman tyuntia ajelua oli odotettavissa. Bussi sita vastoin oli paskaakin paskempi ja jouduttiin viela paskan bussin paskapaikoille taakse, jossa jalkatilaa oli olemattoman sijaan viela vahemman eli ei ollenkaan. Jouduttiin sitten riehumaan kuskille, kun se yritti tunkea meidan valiin viela jotain nepalilaismummoa istumaan. Olihan se laiha ja kaikkea, mutta ei se silti oikein meinannut mahtua...

Nyt ollaan eka iltaa Pokharassa ja tama paikka vaikuttaa toistaiseksi aivan ihanalta :) Va;tsu taitaakin sitten kertoa vahan enemman Pokharasta!

Heippa nyt toistaiseksi ja pysykaa kanavalla!

lauantai 29. elokuuta 2009

Tapahtui kerran Katmandussa...

This is your captain Vincenzo the Great speaking - eli vierailevan bloggaajana ihana kanssamatkustaja Valtsu!

Ei paasty Monkey Templeen, kun meitsi koki jotain ennenkuulumatonta ja sairastuin johonkin helvetin Nepalin erikoiseen vatsasettiin. Sahkojanis-Erika halus tietysti santailla paikasta toiseen koko paivan ja mulla teki vaikeeta liikkua yli kymmenen metrin matkoja kerrallaan. Makasin melkein vuorokauden huoneessa ja luin sen aikana William Burroughsin Nistin. Aika huolestuttavaa, eiko vain! Nyt on onneks kaikki kunnossa ja tultiin just baarista nimelta Full Moon, jossa Madventuresin sankaritkin hengaili sarjan ekassa jaksossa. Pakko myontaa, etta oli maineensa veroinen paikka makuuistuimineen ja grooveineen seka halpoine juomineen!

Aluks, kun tanne saavuttiin, ni tuntu mahdottomalta lahta yolla tai illalla ulos liikkuun jopa tallaselle vanhalle street kingille, silla katuvaloja ei ole, sahkot sammuu illalla kokonaan ja kadut kuhisee mua vainoavia huumediilereita sun muuta epamaaraisen nakosta porukkaa. Nyt ei oikeestaan ole pelkoa puserossa, kun huomattiin, etta Thamel sun muut suositut mestat on taynna lansimaalaisia ja muutenkin kaikki ihmiset on tosi ystavallisia ja auttavasia. Kaupunki hiljentyy taysin yhdeltatoista, jolloin kaupat ja suurin osa baareista sulkee ovensa. Siita huolimatta nukkuminen tuntuu valilla vaikealta, kun kulkukoirat riehuu 24/7 ja hotellin edessa hiippailee kylahullu, joka mylvii samaa mantraa niin ikaan paivan ympari. Tanaan sen meinas jopa hyokata hotellin porttivahdin kimppuun, that crazy mothafucka!

Kathmandu sinallaan on aika massiivinen mesta, silla pienella alueella hengailee noin 2 miljoonaa tyyppia. Taalta loytaa ihan kaikkea, ja valinnanvara onkin jollain tavalla jopa stressaavaa, perkele. Liikenne ja kauppameininki on todellakin hektista ja iltahengailu hotellin parvekkeella tai puutarhassa loistavien ruokien kera onkin mielta supersiistilla tavalla rauhoittava kokemus. Eilen yritettiin rauhoittaa mielta oikein antaumuksella ja kaytiin kyselemassa joogatuntien hintoja. Joku vanha papparainen sitten paljasti, etta ne alkaa kuudelta aamulla ja kestaa kuukauden. Tyyppi sitten talutteli meidat Durbar-palatsille ystavallisesti, samalla puikkelehtien pikkuteita vieressa rallaavien moottoripyorien lomassa ja selitti siina sivussa puoli tuntia meille jotain settia englannilla, josta en tajunnut yhtaan ainutta sanaa. Hyva aija se silti oli. :)

Suurena ruoan ystavana on pakko mainita, etta en oo missaan mestassa vetanyt parempaa evasta hintalaatusuhteeltaan, ku taalla. Siis aivan mieletonta! Puolellatoista eurolla saa sun mita intialaista tai tiibetilaista tai nepalilaista tai helvetti vaikka italialaista settia jarkyttavia maaria. Tanaan meille tarjottiin yhdessa ravintolassa jopa lisaa ruokaa, ku just oltiin tykitetty puoli kiloa ruokaa naamaan. Vieressa jotku tiibetilaiset munkit veti tavaraa huiviin jopa meikaa kovemmalla antaumuksella. :D

Yritettiin tanaan myos kayda ruumiinpolttopaikalla tsiigailemassa mutta ei nakynyt kuolleita eika paljon elaviakaan. Ollaan koitettu myos kysella hyvia vinkkeja muilta reissaajilta, ja jotain on tarttunutkin mieleen. Joku jenkkityyppi ei saanu meidan neuvomisesta tarpeekseen, vaan selitti meille pari tuntia kaikenlaisista matkoistaan ja opetti tinkauksen periaatteita, josta innostuneena Erika tinkas aijalta intia-matkaoppaan loistavaan hintaan! Ai niin, varattiin reissut Chitwaniin ratsasteleen norsuilla ja tsiigaileen tiikereita. Maanantaiaamuna meitsi saa siis elamani ensimmaisen annoksen aitoa viidakkoseikkailua - siistia!

Loppujen lopuks fiilis on paiva paivalta parempi, jahka tottuu niihin kuuluisiin kulttuurieroihin. Kun porttivahdit vetaa asentoa seka katta lippaan ja kaikki puhuttelee misterina ja suunnilleen kumartelee, on vaikeaa yrittaa esittaa asiansa tuttuun suomalaiseen, valinpitamattomaan tyyliin. :D Tinkaaminen sujuu pikkuhiljaa, ja huomasin olevani ehdottoman tyytymaton viidenkymmenen sentin maksuun, joka pulitettiin riksakyydista Thamelista tanne hotellille. Money blindess siis iskee! Nyt hengaileen parvekkeelle ja huoneeseen, etta jaksaa huomenna kiiveta 450 000 kilometria sinne temppelin huipulle. Adios, kaiffarit!

Namaste!

Tata matkaa onkin odotettu kauan. Liput varattiin jo huhtikuussa ja siita lahtien on keratty tietoa ja hossotetty ja kaahattu. Nyt sitten ollaan viimein taalla. Anteeksi kaikki kirjoitusvirheet, on aika vaikea osua nopeasti oikeisiin nappaimiin ku osa on eri paikalla.

Ollaan nyt oltu Katmandussa suurin piirtein vuorokausi ja on tullut kaytya lapi aika laaja tunneskaala. Kulttuurishokki alkoi aivan heti tanne saavuttua. Lieko sitten vain vasymyksen aiheuttamaa ahistusta vai mita.. Mutta nyt tuntuu jo paremmalta.

Matkalta parhaana jai mieleen Qatar Airways, joka oli ihan uskomattoman mahetsu lentoyhtio! Huomaa, etta tyypeilla on ylimaaraista rahaa oljykentilta. Jokaisella matkustajalla oli lentokoneessa oma viltti, tyyny, silmalaput, korvatulpat ja hammasharja. Lisaksi oma tv, jonka kautta voi katsoa leffoja, tv:ta, kuunnella musiikkia, pelata peleja ym ym ym..

Ensimmaisena Katmandun lentokentalla meidat otettiin vastaan maskit naamalla ja kuumemittari ojossa. Ilmeisesti tama on yks maista, jossa sikainfluenssaa ei kannata itselleen hankkia. Ihmiset vaikutti aluksi tosi toykeilta, mika oli outoa, koska nepalilaisia on kehuttu aarimmaisen vieraanvaraisiksi. Hotellillakin tuntui, etta ihmiset vaan tiuskii, eika halua tulla hairityiksi. Tuntui, etta kaikki tietamattomyys hermostuttaa niita ja varsinkin se, ettei ymmarra, mita ne nepalinsekaisella englannillaan sanoo. Toki olin itsekin aika herkalla paalla yli vuorokauden reissaamisen jalkeen, joten otin varmaan itseeni kaiken minka pystyin.

Younien jalkeen olikin jo parempi fiilis. Saatiin tosi hyvaa aamupalaa ja aika halvalla. Semmoinen mega-aamiainen toasteineen, munineen ja kaikkineen maksaa 190 rupiaa eli sellaiset pari euroa. Olis halvemmallakin lahtenyt jotain jos ois halunnu kitsastella. Ruokaa saa taalta samalla hinnalla. Ollaan tanaan tsiigailtu mestoja, kaytiin kavelemassa jonkin matkaa paaostoskadulla Thamelissa, josta tosiaan saa ihan kaikkea. Viela ei uskalla oikein shoppailla, koska tinkaaminen ei oikein onnistu. Joissakin paikoissa pitaa ehdottomasti tingata ja toisissa tuntuvat suuttuvan tinkaamisesta. Ja itehan en ainakaan osaa esittaa itsevarmaa noissa tilanteissa. Eli luuserin kohtalo odottaa. Pahimmalta tuntuu jattaa joku myyja lahes anelemaan. Ehka olen miellyttajatyyppinen ihminen ja kaikki ristiriidat kammoksuttaa.

Suurin ahdistuksenaihe taalla kuitenkin on se, etta ei tosiaan tieda, kehen voi luottaa. Hankalaksi sen tekee se, ettei tieda itse juri mitaan ja kaikessa tarvisi juuri luottamusta toisten ihmisten apuun. Tilanne varmaan helpottuu, kun paastaan kunnolla karryille kaikesta ja matkustetaan vahan. Ollaan juteltu hotellin tyypeille, matkaoppaille ja muille matkustajille ja kaikki vaittavat, ettei muihin kannata luottaa. Ja kaikki sanovat vielapa eria kuin meidan lukemat matkaoppaat. Mita vit..??

Huomenna ois tarkoitus tsekata Monkey Temple. Se on se, jossa Madventuresissa Rikulta pollittiin juomapullo apinan toimesta!